Tropicario!

Olipahan mielenkiintoinen visiitti liskojen pariin tänään!

Olisi pitänyt tehdä muistiinpanoja, nyt ei taas muista paljon mitään koko kierroksesta, saatika lajien nimistä, mutta oli todella mielenkiintoinen luento, selvästi huomasi että mies on tehnyt töitä näiden eläinten kanssa yli 30 vuotta. Kunnon kamerakin jäi kotiin, joten nämä nyt on kännykkälaatua. Kymmeniä niitäkin tuli napsittua sitten kuitenkin, tässä muutama ehkä vähän paremmin onnistunut. Lasin läpi saa niin hiton huonoja kuvia...

Maailman pisimmäksi käärmeeksi tituleerattu verkkopyton teki kyllä selväksi tittelinsä, aivan järkyttävän kokoinen! Ja paksukin.

 Tämä muinaisen näköinen lintu on afrikasta kotoisin, todella vanha laji. Sosiaalinen kaveri oli, kauheasti liikenteessä ja hyppeli oksalta toiselle (se ei siis luonnossakaan lennä paljon).

Tämä oli joku anakondalaji, erittäin aktiivinen, tuntui vaanivan ohi meneviä ihmisiä kun kiipeili tällä tavalla lasia pitkin. Käärmeethän siis joskus "mittailevat" saalistaan, että pystyykö sitä syömään!

Aikamoinen kameleontti käärmeeksi, on siis sinertävän vihreä ja sulautuu todella hyvin metsään. Löytyykö? Tästä yksilöstä näkyy tosin vain pää tuolta pusikon seasta (kannattaa klikata isommaksi niin ehkä näkyy paremmin)

Joku erittäin vihaisen näköinen kaveri. Sen verran muistan että äärimmäisen myrkyllinen laji.

Tässä taas yksi maailman kahdesta myrkyllisestä liskolajista. Hassu otus sekin. Vähän hitaanlainen ainakin näin aamupäivästä!

 Sammakoitakin siellä oli!

Vihreä mamba, todella kaunis väri!

Niilinkrokotiili, joka oli päätynyt tropicarioon Riiasta, josta se oli löytynyt keskeltä kaupunkia tekojärvestä hengailemasta

Oma suosikkini, musta mamba, oli erittäin aktiivisena  lähellä ikkunaa pyörimässä ja katselemassa.

Tämän sentään muistan, trooppinen kalkkarokäärme! Terraarion vieressä oli nappi, josta painamalla kuuli sen kalisevan varoitusäänen.

Äärimmäisen harvinainen mustavesivaraani. Nämä nuorukaiset oli todella herttaisia, toinen toisensa kainalossa ja muutenkin erittäin eläväisiä, hoitaja kertoi että "aivan mahdottomia", sosiaalisia ja vähän koiramaisia muutenkin. Tulevat kuulemma syliinkin hoitotoimenpiteitä tehtäessä.

Tämä taisi olla se joku sukkanauhakäärme tms. Erittäin yleinen lemmikkinä, ja ymmärrän kyllä miksi. Pieni ja söpö mahtuisi taskuunkin!

Tämäkin taisi olla harvinainen laji luonnossa, nimeä en tällekään osaa antaa.

Vesivaraani tuli oikein lähelle kurkkimaan.

Täysin aiheeseen liittymättömänä sivuhuomautuksena pitää mainita, että saatiin koululta evääksi jotain ihan kummallista jugurttia, joka kuulemma sisälsi "vadelmaa ja marenkia". Ei kyllä maistunut kummallekaan. Kuka muutenkaan haluaa jugurtin kanssa ällömakeaa marenkia? Itsehän siitä tykkään jälkiruuissa paljonkin, mutta vaikea kuvitella sen sopivan jugurtin seassa. Ehkä rahkan kanssa, ja silloinkin nimenomaan paloina, eikä jonain makuesanssina siellä "mönjän" seassa...

Day 7: Finale

Viimeinen täysi päivä! Huomenna pääsee kotiin omia kissoja paijaamaan ja ennen kaikkea: omaan sänkyyn. Tätä toki saa odottaa sinne iltaan asti, kun on aamuruokinnat ja koulupäiväkin välissä, mutta kuitenkin.

Tänään oli opettajakin paikalla ohjeistamassa, ja oli todella heti mukavampaa, kun pääsi kyselemään niitä tyhmiäkin kysymyksiä ja kuulemaan juttuja eri elukoiden hassuista tekemisistä ja muista sattumuksista.

Aloitettiin päivä herättämällä parta-agamaa talvihorroksestaan hieman, sille pitää aina välillä juottaa vähän vitamiinivettä jotta ei aivan kuivu talven aikana. Kertoman mukaan parta-agama voi talvehtia jopa viisi kuukautta, joten nesteytys on todellakin tarpeen. Kaveri oli todella hellyyttävä, kielellä lipaisi aina vesiruiskun kärjestä tipan kerrallaan. Kun vesi ei enää maistunut, valot sammutettiin ja lisko köpötteli terraarionsa kiven koloon takaisin unille.

Lisäksi tehtiin paljon isotöisempiä hommia, ulkokanien ja papukaijojen häkit siistittiin ja malawinahvenet eteisessä saivat osavedenvaihdon (eli n. puolet akvaarion vedestä vaihdetaan). Malawijärven olosuhteita vastaavaa vettä ei Suomen vesihanasta saa, joten akvaan piti lopuksi lisätä ruokasoodan tyyppistä jauhetta koventamaan veden laatua. En sitten tajua hittoakaan mitä veden kovuus tarkoittaa ja mitä ainetta tuo tarkalleen on, joten älkää kysykö!

Syyrianhamsteri (eli kultahamsteri) Tiramisu

 Paras osa päivästä oli kuitenkin - yllättäen - eläinten käsittely. Sisäkaneja päästettiin vähän jaloittelemaan ja kynsiä tasoiteltiin (ei tosin kaikilta, kun melkein joka viikko jonkun kynsiä leikellään, ettei käy sit hassusti että leikataan suoneen asti). Aremmat pitkäkorvatkin pääsivät vähän syliä kokeilemaan, vaikka tumma kaveri (Suklaa) piti ensin pyyhkeellä rauhoittaa. Angorakani Måns sai taas harjausta, siitä tuli tosi pehmeä! Ehdoton suosikkini koulun kaneista. Ei kavahdakaan ihan helposti käsittelyä, kun on siihen pienestä pitäen totutettu.

Måns <3

Marsut olivat tänään yllättävän pervolla tuulella, ja Eemeli (uros) jahtasikin Namia (naaras) ympäri häkkiä pitkin päivää. Tästä jos ei poikasia tule, niin ei ainakaan ole yrityksestä kiinni, niin monta kertaa parittelivat! Iltapäiväksi sentään rauhoittuivat, ja päästiin vähän terveystarkastusta tekemään, ja huomattiin että Eemelillä on vinoutuneet anturat eturaajoissa. Tämä johtunee siitä, että kynnet on aikanaan päästetty kasvamaan liian pitkiksi, eivätkä ne enää palaudu ennalleen. Olkoot muistutuksena kaikille siitä, että kynsienhuolto on jokaiselle tärkeä asia! Eemelillä oli myös joku kummallinen kovettuma toisessa tassussa, joten laitettiin siihen vähän rasvaa.

Nami-marsun kynnet sen sijaan olivat loistokunnossa.

Aamulla toivoisin vielä ehtiväni morjestamaan sokerioravia, joita on harmillisen vähän tällä viikolla päästy näkemään. Tänään jo oli tarkoitus niitä käsitellä, mutta eipähän ehditty. Ehkä ovat aamulla vähän virkeämmällä tuulellakin. Seuraava harjoitteluviikko onkin tammikuussa navetan puolella. Ehkä tämä oli hyvää "harjoittelua" siihen rankkuuteen, vaikka työt ovatkin pieneläinpuolella vähemmän fyysisiä.

Saa nähdä koska seuraavan kerran jaksaa ja ehtii kirjoittaa tätä blogia, nyt on ollut hyvä sauma kun ei asuntolalla ole iltaisin paljon muuta tekemistä kuin istua koneella ja naputella tekstiä. Toivottavasti pian, on ollut ihan hauskaa avautua viikon askareista tännekin. Ensi kertaan!

Day 6. Crowded

Degu oli aamusta yllättävän innostuneella päällä!

 Tänään oli siis avointen ovien päivä, ja pienellä kauhulla odotteli tapahtumaa, joka eläinten kohdalla olisi melko stressaava väkimäärän ja hälinän takia. Ruokinnan lisäksi ei kamalasti aamuhommia ollutkaan, kun eilen siivottiin ja järjesteltiin paikat melko hyvin.

Oikeastaan ainoa viikkohomma, jota tänään tehtiin, oli nelivarvaskilpikonnan kylvetys. Kylvetys tehdään, jotta kilpparin ruoansulatus nopeutuisi ja se kakkaisi. Hurjan mielenkiintoista, eikö? No, ainakin se heräsi "ajoissa" kurkkimaan huoneestaan, mitä ihmeen meteliä sen naapurustossa kuuluu, ja ihmisetkin pääsi vähän ihmettelemään sitä kun se uiskenteli kakka-altaassaan!

"hienon" kamerani tarkennus on välillä vähän mitä on...

Luokallemme oli jaettu ns. vuoroja eri eläinten läheisyyteen vastaamaan kysymyksiin ja kertomaan hieman kyseisen otuksen elämästä ja tavoista. Olin tätä päivää varten ottanut järkkärin mukaan paikan päälle, että voisi sitten tapahtumasta napsia vähän kuvia myöhemmille sukupolville talteen, mutta eipä siellä lopulta kamalasti ehtinyt kuvia ottaa, ja mitään erityisempää kuvaamisen arvoista ei oikeastaan tapahtunutkaan, mitä nyt ihmiset vähän pällisteli eri eläimiä ja kyseli mitä visaisimpia kysymyksiä, kuten "Miten vanha tämä kilppari on?" Ja tämä ei siis ole sarkasmia, sillä ei meistä kellään ollut mitään hajua suurimmasta osasta eläinten ikiä.

Hamsterivanhus keräsi yleisöä

Sen sijaan vanhin hamsterimme, nelivuotias roborovskin kääpiöhamsu-mummeli keräsi katseita ja kysymyksiä luonnollisesti tosi paljon. "Miksi se on noin kalju, onko se sairas?" ja "Miten te ootte saanut sen elämään näin pitkään?" En todellakaan tiedä. Joskus hamsterit kaljuuntuu, oma Höpökin aikanaan alkoi osoittaa pieniä kaljuuntumisen merkkejä ennen kuolemaansa, sekin eli yli kolmevuotiaaksi. Mutta jos miettii, että yleensä roborovskit elää keskimäärin 1-2 vuotta, onhan tuo neljä vuotta ihmisikään muunnettuna jo yli sata!

Kelta-arapapukaija Pedro ja utelias vieras

Päivän selkeästi suosituin asukas oli kelta-ara Pedro, joka eksoottisena lemmikkinä on useimmille harvinaisempi näky. Pedrollahan on iso häkki "eteisessä" Kalle-amatsonin kanssa, eli ensimmäisenä vastassa sisääntulijoita ja paikassa kuhisi tietty koko aamupäivän hurjasti innostunutta väkeä. Molemmat oli kyllä päivän päätteeksi todella stressaantuneen näköisiä, Pedro nokki häkkiä ja pahvileluaan kovaan tahtiin ja Kalle sulkeutui nurkkaan hiljaisena nököttämään. Molemmat ovat yleensä olleet todella kovia "juttelemaan" (Pedrohan osaa sanoa "terve" ja "mitä" sekä oman nimensä), jopa korviahuumaavalla äänentasolla asti, mutta tänään olivat yllättävän hiljaisia. Toivottavasti pääsevät vähän rauhoittumaan, ja olisivat huomenna jo rennompia. Voisi päästää niitä vähän jaloittelemaan häkin ulkopuolelle, mitä pyritään tekemään mahdollisimman usein, koska onhan tuo häkki melko pieni siihen nähden, että linnuilla yleensä on vain taivas rajana.

Seeprahiiri-siskokset

Monet pienistä jyrsijöistä eivät sen sijaan kamalasti tuntuneet häiriintyvän ihmispaljoudesta, ihan normaaliin tapaan terraarioissaan kököttivät ja katselivat. Pitää kuitenkin ensi vuodeksi miettiä vähän parempi järjestely ihmisvirran hallitsemiseen, nyt ei rajoitettu ollenkaan sisäänpäästettävien ihmisten määrää, ja jossain välissä oli todella kova hälinä huoneistossa. Onhan se hienoa että ihmiset pääsevät tutustumaan eläimiin ja näkemään niitä, mutta tämä olisi kuitenkin hyvä tehdä eläinten ehdoilla ja niiden hyvinvointia silmälläpitäen.

Huomenna olisi viimeinen kokonainen päivä ja paljon tekemistä riittää. Toivottavasti jäisi kuitenkin edes vähän aikaa siihen, että voisi vähän puuhastella ja seurustella eläinten kanssa. Osa eläimistä on vähän arkoja jo senkin takia, ettei niiden kanssa ehdi viettämään aikaa tarpeeksi ja totuttaa niitä käsittelyyn, minkä takia ne stressaavatkin tämän päivän kaltaisia tilaisuuksia enemmän kuin vaikkapa eläintarhassa, jossa ihmisvilinään totutetaan pienestä pitäen.

Mutta tämmöistä tänään, mukava päästä illalla vähän itsekin rentoutumaan, eikä ole ollut kiire tehdä mitään läksyjä tai tehtäviä. Ps. päivällä kävin syömässä miehen kanssa keskustassa, ja sain jälkkäriksi mitä ihanimman valkosuklaajäätelöannoksen (Mövenpickiä namskis!)

Day 5: Sleepless at the Dormitory

Yliväsymyksestä seuraa unettomuutta. Tai sitä, että on väsynyt, mutta ei vaan nukuta. Silmät ei tahdo mennä kiinni. No, jos vaikka kohta kokeilisi.

Pidettiin tänään esitelmiä erilaisista hevoskisailun muodoista. Omana aiheena oli matkaratsastus. Hassu juttu, luulin tähän viikkoon asti, että kyseessä on se matkailun muoto, jossa seikkaillaan hevosilla pitkin maita ja mantuja ja opas ehkä vähän kertoo luonnosta ja alueesta missä mennään. Eeeiiii välttämättä. Luokkatoveri kertoi, että ei ihan olla oikeilla reiteillä... Onneksi kertoi, niin päädyttiin tekemään oikeasta aiheestakin sitten lopulta. Ja ei se oikeakaan aihe ollut ollenkaan huono! Matkaratsastus on hieno laji, kannattaa tutustua.

Pieneläinhuoneella hommat jatkui totuttuun tapaan. Aamu oltiin keskenämme ja iltapäivällä vanhempi opiskelija tuli hieman vahtimaan puuhia. Tänään oli eräs kolmannen vuoden opiskelija, joka oli tehnyt jopa harjoittelujakson koululla, joten hän tiesi vähän tarkemmin rutiineista ja muista hommista, kuin aiempi avustaja. Ihan jees, koska tänään oli vaihdettava sekä vesikilpparien että ison akvaarion vedet. Tuhraantui hieman aikaa, itselle napsahti ison akvaarion hoito, ja siinähän sitten vierähti vähän reilu tunti. Tilavuuttahan isossa akvassa on n. 2400 litraa, eli veden imemisessä ja uudelleen valuttamisessa menee tovi, vaikka vettä ei vaihdetakaan kaikkea kerrallaan.

Marsujen ja kanien häkit oltiin fiksuina siivottu jo aamulla kun ruokinnalta jäi aikaa - mukava huomata että rutinoituu pikkuhiljaa näihin hommiin ihan ilman perehdytystäkin :P

Toivottavasti eläinhuone on tarpeeksi siisti huomista avointen ovien päivää varten. Aamulla toki kerkii vielä...

Day 4: Confusion

Häröily jatkuu. Väsyttää ihan sikana. Röh röh.

Aamulla pidin ruokintojen yhteydessä degua sylissä. Lively fellow. Tuli jopa ihan itse sylkkyyn. Sillä on hassu tapa nakertaa sormia, vähän kuin maistelemalla. Ei se satu, tuntuu vaan hassulta. Kaveri oli todella aktiivinen muutenkin, varmaan tykkää sosiaalisesta kontaktista enemmän nyt, kun sen omaa lajia oleva kaveri kuoli.

Iltapäivä alkoi vähän ärsyttävällä tavalla, kun tunteja oli peruttu, ja ajateltiin lounaan jälkeen mennä suoraan pieneläinhuoneelle, jotta päästäisiin vähän aikaisemmin lopettamaan tänään. Avainta ei tietenkään ollut, eikä navetalta löytynyt ketään. Lopulta saatiin opolta avaimet lainaan ja kas, pieneläinhuoneella olikin oma luokanvalvoja toisen ryhmän kanssa katselemassa elukoita. Ei siinä mitään, mutta ovi oli piruvie lukossa eikä nähty sisään että olisi nähnyt ja voinut koputella ikkunaan!

Lisäksi, tänäänkään ei ollut pieneläin"opea" paikalla, keskenään saimme olla, ja saamme olla kuulemma sunnuntaihin asti. Siistiä. Itsenäistä oppimista siis edessä. Kaikeksi onneksi luokanvalvoja selvitteli vähän asioita ja kertoi, että voidaan jättää kaikki vähän epävarmemmat asiat sunnuntaille, jotta käydään sitten tarkemmin läpi.

Harmittaa tuo homma silti, kun ei ole oikein varmuutta siitä, tekeekö hommat oikein vai väärin, ja mitä voisi tehdä eri lailla. Ohjeistus on ollut aika epämääräistä kaikkina muina kertoina paitsi sinä yhtenä aamuna, kun ohjaaja pääsi paikalle. Ja painotan sanaa pääsi, hän siis itse on vallan mukava tyyppi ja haluaisi olla enemmän ohjaamassa ja neuvomassa, mutta muut asiat painaa päälle. Mikä on toki erittäin perseestä.

Onneksi hommiin kuului lähinnä jyrsijähäkkien siivousta ja otusten kylvetystä. Viimeisenä vuorossa oli ruokaötököiden terraarioiden siivous, onneksi ei tarvinnut tehdä niille juuri muuta kuin poistaa likaantuneet sanomalehdet, joita käytetään sirkoilla ns. pesänä, jonka alle pääsevät räpiköimään ja vissiin pitävät siitä. Pohjahaketta ei luojan kiitos tarvinnut vaihtaa. Muutenkin tuli kylmiä väristyksiä sitä lehtipaperia ravistellessa, että kohta niitä lentää mun vaatteisiin, yääk!

Loppuilta väsättiinkin sitten huomista hevosaiheista esitelmää, josta lisää myöhemmin.

Day 3: Aquarius

Kolmas päivä, ja opettajaa /eläintenhoitajaa on nähty paikalla toistaiseksi vain yhden vuoron aikana, tiistaiaamuna. Luottamus oppilaisiin on siis oletettavasti korkealla. Yhtäkään eläintä ei toki olla toistaiseksi löydetty kuolleena, joten sinänsä perusasiat lienee kunnossa, toivottavasti. Aiheesta tekisi mieli avautua enemmänkin, mutta pitäydytään toistaiseksi positiivisissa jutuissa.

Viiriäisten häkistä löytyi tänäkin aamuna munia, jee! Eilen niitä oli kaksi ja tänään yksi. Aikamoisia munakoneita! Joku on jossain välissä maininnut, että noita viiriäisenmunia voisi alkaa jopa myymään ulos, kun niitä tulee noinkin paljon, ja miksei. Onhan ne hurjan kalliita ainakin, suosiosta en tiedä. Itsekään en ole koskaan maistanut.

Anatomian eka tentti meni muuten hyvin, oli äärimmäisen helppo, jopa niin että tuntui melkein tyhmältä kun oli lukenut niin paljon. Opettaja kuitenkin vakuutti jälkeenpäin kyseessä olevan vain se, ettei ollut ehtinyt kunnolla perehtyä kokeen tekoon. Ihan ymmärrettävää.

Helka pääsi päivällä hurmaamaan koko luokan, kun sain viedä sen oppitunnille! Monilla on yleensä koirat mukana, ja pyysin nätisti että saisinko mä tän yhden kerran tuoda Helkan. Opettaja taisi innostua vähän, kun melkein koko ensimmäinen puolikas kaksoistunnista meni kissoista luennoimiseen. Mikäs siinä, kun on mallioppilas valmiina esittämään luokalle, miten kissaa käsitellään!

Ison tankin kalat

Iltahommien valokeilassa tänään oli akvaarioiden pesu. Ja niitähän nimittäin riitti. Viisi sadan litran akvaariollista erilaisia vesiveitikoita ja yksi kahdensadan litran tankki, jossa oli vähän isompia kaloja ja rasittavia vesikasveja, jotka eivät millään suostuneet mennä takaisin hiekkaan paikalleen. Aikaakin meni kiitettävästi, oltiin huoneella puolitoistatuntia yli merkityn ajan. No, onneksi tänään ei tarvinnut vielä siivota isoa akvaariota, jonka vesien vaihto-operaatio onkin vähän aikaavievämpi homma.

Lisäksi päästiin ruokkimaan hyönteiset ja hämähäkit, joille metsästettiin ruokaötökkäpuolelta jauhomatoja herkuteltavaksi. Selkäpiitä karmii joka kerta kun hämähäkkien terraarioiden ovea avaa. Onneksi niihin ei tarvitse koskea!

Vaikka yliajalla oltiin, niin lopuksi päätettiin vielä suorittaa Måns-kanin harjaus. Viikkotöitähän voi toki aina jossain määrin siirtää toiselle päivälle, mutta itse näkisin asian niin, että mieluummin tekee hommat loppuun kuin jättää myöhemmälle, ja tämmöiset hommat nyt tekee muutenkin mielellään! Måns on siis angorakani, ja elelee ulkohäkissä (toki suojassa tuulelta ja tuiskulta) myös talven yli. Paksu turkki suojaa hyvin pakkaselta, ja Måns ei kamalan pitkään edes tykkää olla sisätiloissa, jos on liian lämmintä. Työkaveri piti kania sylissä, ja minä harjasin takut auki. Hetken ajan oli pakko itsekin pitää sylissä, kun poitsu oli niin suloinen ja pehmeä.

(Kuva otettu ennen harjausta toim. huom.)

Aikaiset herätykset ja pitkät päivät alkavat pikkuhiljaa viemään veroaan, ei kamalasti jaksaisi puuhata mitään ylimääräistä työillan jälkeen. Itse asiassa ajattelin painua pehkuihin aika lailla saman tien. Niinku nyt.

Day 2: Reptilia

Aamu valkeni, tai ei valjennut, kännykän herätykseen ja kirkkaaseen tähtitaivaaseen. Asuntolan sänky on järkyttävän kova, jokikinen lihas niska-hartia-selkä-jalka-alueella tuntuu olevan jumissa.

Pieneläinhuoneen aamuhommiin kuuluu päivittäiset työt, eli pääasiassa ruokinta ja vesien vaihto. Itse pääsin mm. ällötyshommiin siistimään ruokaötököiden terraarioita. Vanhoissa tuoreruokapaloissa oli tietenkin myös eläviä matkatavaroita mukana, joten niitä joutui ravistelemaan, jotta eläviä otuksia ei joutuisi liikaa roskiin. Ötököiden kohtaaminen alkaa kuitenkin olla kerta kerralta helpompaa, eli ei kavahda niin herkästi. Paitsi...

Iltapäivällä siivosin sitten papukaijojen häkkiä, joka on iso lattiasta kattoon ulottuva mötikkä. Lattialle sijoitetun mökin takaa paljastui sitten irrallaan eleleviä siivellisiä sirkkoja (noin neljä kappaletta), mihin reagoin luonnollisesti lievällä paniikilla ja kiljaisulla. Kaikki päättyi lopulta hyvin, osa sirkoista saatiin metsästettyä purkkiin (en kuitenkaan niihin koskenut!) ja yksi jäi vielä pakosalle.

Chinchillaa kylvettämässä

 Lisäksi illalla päästiin kylvettämään aavikkojyrsjijöitä kylpyhiekassa, mitä ne tekivät varsin vastahakoisesti. Paljon mukavampaa oli varsinkin degun mielestä sutia kylpyastian seinää ja nakertaa kulmia.

Illan huipensi viljakäärmeen ruokinta. Pakkasesta sulateltiin ja lämmiteltiin veden alla hiirulainen, jonka luikero pienten ihmettelyjen jälkeen nappasi kitaansa ja liu'utti menemään. Jännintä oli seurata leukojen avautumista, koska käärmeen pää oli paljon pienempi kuin itse ruokahiiri, ja yllättävän nopeasti ja vaivattoman näköisesti koko tapahtuma hoitui.
EDIT! Erittäin hyvällä lajintunnistustaidolla varustettu lukija huomasi kertoa, että kyseessähän on sateenkaariboa (ja vieläpä Brasilian- sellainen), eikä viljakäärme kuten tiedottomuudessani sepustin.

Siellä se hiirulainen nyt menee...

Huomenna olisi edessä anatomian ensimmäisen osuuden kokeen uusinta, koska itse olin varsinaisena suorituspäivänä vasta tullut Lontoon reissusta edellisyönä, enkä ollut läheskään oikealla vireystasolla koetta suorittaakseni, joten jätin suosiolla uusintapäivään. Saas nähdä kuin käy.

Day 1: Vigil

Ensimmäinen päivä paikan päällä. Aamu oli kamalaa säätöä. Inhoan pakkaamista, ahdistun siitä joka kerta. "Jotain kuitenkin unohtuu..." Helka ei tykännyt metrosta yhtään, läähätti ja itki koko matkan, onneksi bussissa sitten oli vähän rauhallisemmin, vaikka ääntelyltä ei sielläkään säästytty.

No, iltapäivällä päästiin kuitenkin hommiin. Työt tehdään pareittain opiskelutoverin kanssa, ja yleensä paikalla on myös opettaja. Tänään oltiin heti kärkeen ihan vaan keskenämme, koska opea tarvittiin navetalla lehmien lypsyä opettamassa. Työnjaon kuitenkin antoi ennen aloitusta, ja huoneellakin oli ohjelappunen viikkotöitä varten.

Itse aloitin ruokkimalla punakorva- ja keltakorvakilpikonnat pakkasesta sulatetuilla silakoilla. Akvaariokaloille taas sulatettiin erilaisia planktoneita. Etenkin malawinahvenet söivät todella ahnaasti. Enpä ollut ennen tätä tiennyt että akvaariokaloillekin on saatavilla planktonruokaa, aina oon kuvitellut että sitä lasturuokaa vaan syötetään. Silakoista jäi kilppareilta jämiä, jotka vietiin sitten päivän päätteeksi koulun isoon akvaarioon (n. 1000-litrainen) isommille kaloille, jotka hotkivat kaiken alta aikayksikön.

Tämän lisäksi ruokin leopardigekkoa. Sille syötettiin tällä kertaa vain jotain mustia sirkkoja. Niitäkin siis kasvatetaan tuolla huoneella erikseen, eli ei osteta kappalehintaan jostain kalliilla. Elävät sirkat vaan heivattiin terraarioon, josta gekko sitten itse ne noukkii jos on noukkiakseen.

Ulkonakin asustelee pari kania, joille vaihdettiin vedet ja tarkistettiin että kaikki on hyvin. Pihalla vastaan tuli (oletttavasti) jonkun lähistön asukkaan ylisosiaalinen kissa, joka kovasti jutteli meille ja teki "hyppypuskuja" polviin. Kävi sydäntä särkemään, kun ei voinut ottaa sitä sisälle. Vähän jotain kinkkusuikaletta sille tarjosin, minkä se söikin todella ahnaasti. Reppana oli ihan nälissään :( Toivon todella, että sen koti oli jossain lähellä. Turkki oli kuitenkin kunnossa ja kissa muutenkin ihan terveen painoinen, joten en niin paljon huolehtinut sen kunnosta.

Enemmänkin kyse oli omasta moraalista, en vain ymmärrä, miten jotkut uskaltavat antaa kissojensa pyöriä vapaina pitkin maita ja mantuja tietämättä yhtään missä ne menevät? Sen ymmärrän, jos joku päästää kissat pihalle jaloittelemaan kun itsekin on kotona ja pihan lähellä ns. vahtimassa. Itse en kyllä sitäkään uskaltaisi. Valjaissa on hyvä ulkoiluttaa, siinä tulee itsellekin sentään vähän liikuntaa, vaikkei olekaan rinnastettavissa koiran ulkoilutukseen.

Huomenna aamulla taas puuhastellaan päivähommien parissa klo 06 eteenpäin. Jaiks!

Ainiin ja meillähän ei ole omaa jääkaappia (yleisen tilan jääkaappiin ei uskalla viedä, kuten edellisessä viestissäkin jo totesin), joten viikko pärjäillään iltapalana hedelmiä, pähkinöitä ja suolakeksejä... Koulun ruokasta kuitenkin saa aamupalaa, lounasta ja päivällistä, joten kyllä näillä yhden viikon elää :)

Pieneläinviikko alkaa!

Jänskättää vähän, mutta sillä tavalla sopivasti.

Homman nimihän on sellainen, että viikon verran elellään koulun asuntolassa, jolloin aamut ja illat vietetään pieneläinhuoneella, koulupäivät siinä välissä toki. Viikosta voi tulla rankka, mutta en usko että siitä tulee lopulta suurempaa ongelmaa. Onhan tässä kuitenkin elokuusta asti kolmena päivänä viikossa herätty klo 8 alkaviin koulupäiviin viiden aikaan (ma ja ti alkaa vasta 10, jolloin voi nukkua "jopa" seitsemään asti). Eli teoriassa herätysajat ei muutu!

Kuvassa degu (Octodon degus), joista toinen harmillisesti kuoli viime viikolla

Pieneläinhuoneella on kiitettävän monipuolisesti erilaisia hoidokkeja, pääsee tutustumaan vähän itselle tuntemattomampiin lajeihin ja niiden hoitoon tarkemmin kuin tähän asti itsekseen opiskelemalla. Oikeastaan hamsteri on noista ainoa laji, jota olen kotona pitänyt, ja puput ja marsut etäisesti tuttuja kavereiden kotoa. Eniten odotan sitä että pääsisi sokerioravia ja sinsillaa (open mukaan oikea suomenkielinen nimi, chinchilla lienee useimmille tutumpi kirjoitusasu) käsittelemään, ja niihin tutustumaan lähemmin. Tällä hetkellä oma uus-suosikki parta-agama (jota yhdellä aiemmalla tutustumistunnilla pääsin ruokkimaan) valitettavasti on jo talvihorroksessa.

Eläinten hoitoa enemmän oikeastaan jännittää tuo asuntolasäätö. Miten viikonloppuna toimii hommat (asuntolaan on viikonloppuyöpymistä varten oltava erityislupa), miten hella toimii yhteiskeittiössä, miten yleiset tilat muuten... Olen nimittäin kuullut kaikennäköistä mielenkiintoista tarinaa asuntolassa hääräilystä. Esimerkiksi yleisen tilan keittiössä sijaitsevaan jääkaappiin ei kuulemma uskalla laittaa kamalasti omia tavaroitaan, jos ne haluaa mm. syödä itse. Asuntola muutenkin on päällepäin enemmän vähän halvahkon hostellin näköinen, mikä myös huolestuttaa sinänsä, että mitenköhän unensaanti onnistuu kun ympäröivissä huoneissa on tukuttain teini-ikäisiä metsuriopiskelijapoikia. Huoh. No, ehkä tästä selvitään! Koska seeprahiiret!

 Niin, ja onhan mulla myös Helka mukana :)

Kissan ruokinnasta

Huomasinpa jännän uutisjutun tänään.

YLE: Mitä kissanruoka on syönyt?

Suurimmassa osassa markettiruuista ei oikeasti ole paljonkaan eroa, kuten uutisessakin todetaan. Hintaeroja on, ja mielenkiintoista olisikin tietää, mistä ne tulevat. Varsinkin jos katsoo lihan osuutta, suurimmassa osassa mainitaan vain "lihaa ja eläinperäisiä tuotteita, josta (pääraaka-ainetta x) vähintään 4%" ei kuulosta todellakaan paljolta. Ja mitä ovat nuo mystiset "eläinperäiset tuotteet"? Ne voivat käytännössä olla mitä vain eläimestä ylijäänyttä teurasjätettä. Siis keuhkopussia, sorkkaa, höyhentä, aivoja. Lihantuottajat haluavat saada eläimistään kaiken mahdollisen rahan irti, ja siksi näitä siis käytetään eläintenruuissa, koska laki ei tarkemmin määrää, mitä näistä eläinrehut saa tai ei saa sisältää. Ravinteitahan vaikkapa höyhenissä ei ole juuri lainkaan.

Kissan- ja koiranruokateollisuuskin on bisnestä, ja siksi pitääkin olla tarkkana millaisia väittämiä tuotteista nielee. Ei ne Shebat todellakaan ole aina "luksusta".

Tuoteseloisteiden tuijottelu on aluksi vaikeaa, koska käytetyt termit ovat outoja ja lainsäädäntö on muutenkin todella höllää näiden suhteen. Mutta helppoa on sen sijaan tarkastaa ainesosien suhteelliset määrät. Lain mukaan luettelossa mainittavat aineet pitää olla määräjärjestyksessä. Siispä vaikkapa kolme ensimmäistä raaka-ainetta listassa kertoo jo paljon ruoasta, ja jos vaikka 2/3 on viljaa tai kasviksia, se ei todellakaan ole kissalle sopiva ruoka.

Helka ei juo olutta, koska siinä ei ole lihaa!

Etenkin kuivanappuloissa pitää olla tarkkana, vilja ja muut hiilihydraattia sisältävät ravintoaineet jäävät kissan elimistöön ns. turhana, koska kissa ei niitä tarvitse (se muodostaa hiilihydraattia itse elimistössään), eli lihottavat kissaa. Kuivaruuan syöttämisessä on myös se riski, että kissa kuivuu, koska se ei juo tarpeeksi vettä. Vaikka sitä olisi koko ajan saatavilla, kissan ns. "janontarve" ei ole kovin suuri, sillä se on luontaisesti tottunut saamaan suurimman osan tarvitsemastaan vedestä ravinnossa (siis hiirissä, linnuissa jne). Tämän takia paljon raksuja syövillä kissoilla on suurempi riski saada virtsakiviä. Kaikkihan ei välttämättä näitä ongelmia saa, ja olkoot onnellisia. Meidän Helkalle nimittäin struviittikiteet ovat muodostuneet ongelmaksi, ja sen takia nyt ollaankin pientä ruokaremonttia tekemässä.

Eläinkaupan ruuissakin on huimia eroja, mutta pääosin ne ovat vähän laadukkaampia kuin marketin ruuat. Lihaa on enemmän, viljaa ja kasviksia vähemmän, eikä lisäaineitakaan ole paljoa, koska niitä ei tarvita. Kissaa ruokkiessa kannattaa muistaa ennen kaikkea, että kissa on obligaatti lihansyöjä - toisin kuin koira joka on pääasiassa kaikkiruokainen, vaikka petoeläin onkin.

Ilosaarirock 2012

Tästä ideani omaan blogiin oikeastaan lähti, Ilosaarirockista. Vähän myöhässä tulee nyt tämä postaus, kun ei ole enää sama innostus päällä kuin reissusta tullessa (ja silloinhan ne tekstit pitäisi kirjoittaa niin tulee enempi sanomistakin). Nyt tuntuu etten taatusti muista enää mitään järkevää ja tästä tulee vain tylsä "käytiin katsomassa tämä ja tämä bändi" luettelointi.. Noh, yritän parhaani. Kuvia otin taas miljoona, laitan niistä muutaman tähän.

Kyyti järjestyi tänä vuonna työkaverien kautta, yksi oli lähdössä muutenkin ja kuski saatiin ylipuhuttua pari päivää ennen lähtöä. Ihanan spontaania! Aiemmin matkaa on tullut tehtyä milloin kimppabussilla, milloin kaverien kyydillä, mutta ennen kaikkea edullisesti. Rokkijuna olisi hauska joku kerta kokea, mutta VR:n hinnoilla ei valitettavasti paljoa juhlita verrattuna bensakulujen jakamiseen.

Jo Joensuuhun saavuttaessa tuli heti kamalan nostalginen fiilis. Sellainen olo, kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. Aiempina vuosina ollaan yövytty ystävän mökillä Hammaslahdessa (jonne matkaa on keskustasta parisenkymmentä kilometriä). Siellä on ollut aina ihan mahtavaa, sauna, järvi, laituri, oma rauha ja nukuttu ihan oikeissa sängyissä (asuntovaunussa). Tällä kertaa päätettiin häiritä toista kaveria, joka sattuu asumaan suunnilleen kymmenen minuutin kävelymatkan päässä alueesta. Ei paha. Leirintäalueen riemuja on joskus myös suunniteltu, mutta se jäi suunnitelman asteelle tänäkin vuonna.

Alueelle lauantaina käpysteltäessä meinasi jo tippa tulla silmään. Täällä sitä ollaan taas! Seitsemäs vuosi peräkkäin ja edelleen aivan mahtava fiilis. Ikinä en oo huonoa Ilosaarta kokenut, ja aina sitä ihmettelee, mikä siitä tekee niin erikoisen ja mahtavan festivaalin. Kai siinä festariväessä, järjestäjissä, esiintyjissä ja tämän kolminaisuuden yhdistämässä tunnelmassa on sitä jotain, mikä muilta festareilta puuttuu, enemmän tai vähemmän. Yhdessä tekemisen, olemisen ja musiikista nauttimisen tunne. Heittäkää pullolla jos olen väärässä, mutta Ilosaaressa en ole penseisiin myyjiin tai artisteihin törmännyt (paitsi ehkä päälavan anniskelualueella). Toki noita satunnaisia äärimmäisen humalaisia ihmisiä välillä tulee vastaan, mutta enemmistö on oikeasti vain iloista ja hilpeää väkeä. Eikä se ole mistään yksittäisestä musiikkityylistäkään kiinni, kun kuitenkin sen verran monenlaista genreä esiintyjäkaartiinkin mahtuu, reggaesta black metaliin tänäkin vuonna.

vesisotaa Sue-lavan lähistöllä

Lauantai lähtikin heti käyntiin Rentolavalla Stigin parissa (aika jännä ilmiö muuten, kun googlettaa artistin niin ensimmäisenä ei löydy artistin omia sivuja, vaan wikipedia-, facebook-sivut ja muut sosiaalisen median välineet... tämä on tätä nykyaikaa vissiin). Itse en myönnä pitäväni, paitsi muutaman ottaneena ja silloinkin pystyn kuuntelemaan vain Huikka-biisiä. Vaikka alapäähuumori toisinaan naurattaakin, niin siitä tehty musiikki ei vaan nappaa. Muita se kuitenkin tuntui kiinnostavan näköjään aika paljonkin, väkeä nimittäin riitti vaikka kello löi vasta yhtä iltapäivällä. Yllätyksekseni yleisöstä reilusti yli puolet näytti olevan naisia. Rivo riiaus on siis sopivaa näinä päivinä? Itse musiikki kuitenkin sopi aurinkoiseen iltapäivään ihan mukavasti, sai jalat ainakin vähän nykimään. Päivän aloittajana siis ajoi asiansa. Toisaalta mietittiin kavereiden kesken, josko tämän sortin musiikki olisi sopinut paremmin iltamyöhälle, jolloin yleisö humalatilassaan olisi ollut vielä vastaanottavaisempaa? Tiedä häntä.

Oranssi Pazuzu

Hauskana vastakohtana tälle toimi heti perään Sue-lavalla murissut, pörissyt ja dubbaillut Oranssi Pazuzu, joka ei varsinaisesti omiin suosikkeihini kuulu. Lavaheilunta ei kuitenkaan mitään elämää suurempaa ollut, vaikka vallan oudoissa atmosfääreissä musiikin puolella liikuttiinkin, siispä eteenpäin. Huomasin myös muutamia selkeästi paikan päälle sattumalta osuneita ihmettelijöitä kummastuneet ilmeet kasvoillaan teltasta poistumasta. Hih.

Sivuhuomautuksena Sue-lavan uusi sijainti oli vallan mainio, mäen päällä nurmella päälavan takana. Uutta oli myös Sue-lounge, jota ei tullut tarkastettua tarkemmin. Lavan kyljessä seissyt anniskelualue oli vallan toimiva tilaan, takaosassa lavan ulkopuolella oli joku rekkamesta (en tarkemmin katsastanut), jonka ulkopuolella taisi joku bändi jossain vaiheessa viikonloppua soittaa pientä akustista keikkaa. Penkkejä ja säkkituoleja oli myös, vaikkakin aivan liian vähän väkimäärään nähden, kuten aina.

Päälavalla taisi tuolla hetkellä heilua Paleface, jota myöskään en ole koskaan erityisemmin kuunnellut, mutta sanoitukset on aina täyttä asiaa. Käytiin sitten kurkkimassa vähän edempää, ja ihan mukavasti se Karri kolisteli. Vieraitakin vilahteli useampia.

PMMP-yleisöstä bongattu Mr. Oizo!

Nyt tulee sitten se surullinen hetki vastaan, kun en tarkalleen muista enää viikonlopun tapahtumia (kirjoitushetkellä editointia jatkunut neljättä viikkoa), ja ei ole minkään näköistä muistikuvaa mitä tehtiin tunti tämän jälkeen, ei ainakaan Reckless Lovea katsomassa... Taisi mennä päälavan anniskelussa tuttuja tapaamassa. Kyseinen kalja-aitta on ollut monena vuotena se, jota ensin käydään "kokeilemassa" ja sitten todetaan että "ei tänne enää ikinä!" Vähän samanlaista ahdistusta se aiheutti nytkin, mutta ainakin jonot olivat iltapäivällä vielä lyhyet ja juoman sai tiskiltä nopeasti. Kavereilla oli pieni spotti pelottavan lähellä myyntipisteitä, mutta sormientallomiselta ja muilta onnettomuuksilta sentään vältyttiin tällä kertaa.

Päivän kohokohtaa ei onneksi tarvitse paljoa yrittää miettiä tai muistella, se oli tietenkin Suomen kovin livebändi PMMP. Kylmäksi ei tytöt jättäneet tälläkään kertaa, ja nyt kerrankin oli itsellä sellainen sopiva pieni hiprakka päällä, ettei jaksanut välittää miltä näyttää kun innostui vähän jorailemaan ja laulelemaan mukana ;).

PMMP feat. Tommy Lindgren

Tytöt-biisiä on kesän keikoilla käynyt lauleskelemassa jos minkälaista vierailijaa, Joensuussa tämä kunnia lankeutui Don Johnson Big Bandista tutulle moottoriturpa Tommy Lindgrenille, joka veti kappaleen toisen säkeistön räpäytyksen ehkä jopa paremmin kuin alkuperäisellä raidalla mäkättänyt Mariska. Yleisön reaktiosta päätellen vieras oli mieluisa myös monille muillekin. Ja mikä mahtavinta, Tommya päästiin vielä näkemään toistamiseen sunnuntaina GG Caravanin keikalla!

Mayhem

Rentolavan vasemmalla sivulla ruokakojujen lomassa piilotteli tämän vuoden uusi yllätys, nimittäin viinialue! Kotimaisia viinejä ja kuohuvaa tarjolla melko sopivaan hintaan, ja sitä sitten toverien seurassa maisteltiin. Nimiä en nyt muista, jos joku seurassa ollut muistaa niin sen kertokoon. Hyvää oli kuitenkin!

Tästä tulikin sitten vähän kiire äkkiä töihin, kun piti se Mayhem kuvata. Ja olihan se näyttävää. Ja synkkää, niin synkkää. En ole mikään black metal-lajin suurin fani, enkä siis sen kummemmin esitystä kuunnellut tai siitä osaa sen paremmin sanoa, mutta erittäin maaninen tuo laulaja/vokalisti/örisijä oli krusifiksinsä ja pääkallorekvisiitan kanssa. Kylmiä väreitä, fo sho!

Festariseura kaipasi tähän väliin jotain tuhdimpaa syötävää ja mikäs minä olen kieltäytymään, seurasi siis siirtymävaihe kaupungin suuntaan. Alkuperäinen suunnitelma oli käväistä Kerubissa, jonka kuuluisia burgereita piti maistella, mutta se meni mönkään kun ei koko paikka ollut vielä tuohon päivänaikaan auki. Höh. Korvaajana toimi Fransmanni, jossa nautittu kasvispasta toimi erinomaisena vatsantäyttäjänä, millä jaksoi heilua loppuillan. Puhumattakaan punaviinistä. Khöm.

Juontajatoveri

Lämpimän ruuan ja punaviinin hehkuisina palasimme alueelle toteamaan että kohta alkaisi jo Insomniumin keikka, jota hyvä toverimme Aleksi olisi kuuluttamassa esiin, siispä nokka taas Sue-lavan suuntaan, jossa tuli yhteensä vietettyä yllättävän paljon aikaa aiempiin vuosiin verrattuna. "Axel Van Halen" toimitti ylpeänä lavalle joensuulaispojat, jotka myöskin turhia mukisematta toimittivat hienon keikan, josta jäi muistoksi mukavat lihassäryt moshauksen seuraamuksena. Ei tätä vanhana enää jaksa...

Insomnium

 Keikan jälkeen kävi menojalkaa vielä vipattamaan ja oli mukavat menovedetkin jo hien muodossa päässyt paitaan muodostumaan, joten päätimme mennä kokeilemaan, miltä se the Hives kuulostaa livenä, vaikkei sitä koskaan ole sen pahemmin kotona kuunnellut. Keikka oli jo tovin matkaa ehtinyt mennä, kun pääsimme lavan tykö, Insomniumin vedettyä pari encorea ylimääräistä. No, eipä tuo mitään haitannut, kun ei eturiviin ollut tarvetta päästä. Väljää oli, vaikka väkeä riitti, olihan moni varmasti tullut juuri the Hivesiä varten paikalle. Eksyttiin vielä itsekin yleisön seassa kiemurrelleeseen letkajenkkaan, mikä oli tuossa vaiheessa iltaa tietenkin hurjan hauskaa!

 Sunnuntai

 

Sunnuntaiaamu aukesi vetreänä ja reippaana ja --- paskat se mikään reipas oli. Väsytti niin maan perhanasti ja selkää pakotti, puhumattakaan niskasta. Silti, pitää olla kiitollinen että sentään oli yösija kuivassa ja lämpimässä, yöllä kun oli satanut vettä. Aamupalaksi nautimme Amorphiksen akustisen keikan YleX-teltassa, vallan harvinaista settiä siis. Päivän esitystä oli etukäteen huhuttu erikoiseksi, ja akustisuuden lisäksi vierailijoita oli kuin olikin tarjolla. Sakari Kukko lurautteli saksofonilla ja ties millä muilla soittimilla ja Mari Multanen lauleskeli taustoja. Kävipä viimosen veisun aikana myös Voice of Finland-sarjasta (ja rokkipiireistä muutenkin) tuttu Mikko Herranen laulamassa muutaman rivin. Myöhemmin Herranen ja Multanen bongattiin läheisissä väleissä muualtapäin aluetta, huuuu (keltaisen lehdistön "katso kuvat!"-osio olisi nyt paikallaan, mutta paparazzeiluun en sentään kehdannut tällä kertaa lähteä)!


Seuraava tunti meni Pariisin Kevät-kauheutta vältellessä, ja onneksi ei paljoa tarvinnut sille korviaan altistaakaan. YleX-teltalla aloittelikin piakkoin jo Regina, jota on indie-piireissä fanitettu salaa jo vuosia, ja viimeisen muutaman levyn aikana noussut julkisuuteen. Ja tietenkin se uusin levy on jo indie-piireissä varmaan ihan sontaa, koska se ei ole enää niin andögraund!

Ja true enough, hipster kitty oli oikeassa, osittain. Keikka oli koostettu hyvin mellow-tyylisistä, rauhallisesti soljuvista biiseistä, ja vaikka ne unimaisemamusiikkina ja kotona kuunneltuna noin muuten toimivat vallan hienosti, ei niistä kokonaista keikkaa kannata koostaa. Näinpä mekin jälleen kerran vaihdoimme maisemaa kun ei jaksanut oikein seistä paikallaankaan hiljaa huojumassa.

Enochian Crescent on ollut aina näitä minun "suosikki"bändejä. Varsinkin "se yksi" biisi... Joo siis, edelleenkin se black metal ei ihan kuulosta omalle korvalle hyvältä paitsi jos se on hauskaa (vrt. Immortal). Keikan oli tarkoitus olla osa EC:n viimeistä kiertuetta laulajan ja okkultismia lavallakin harrastavan Wrathin kanssa, joten odotuksissa oli etukäteen mitä mielenkiintoisin keikka. Hieman ennen festaria kuitenkin tuli tietoon että vokalisti vetäytyykin jo etukäteen ja häntä ei viimeisillä keikoilla nähdä. Siispä vokalistin osaa paikkasivat orkesterin muut jäsenet (Viktor & Wilhelm). Hieman tavallisemman rutiinin mukainen keikka siis kuin mitä Enochian Crescentiltä on totuttu näkemään. Ei siis teatraalisia itsensäviiltelyjä ja ambulanssilla sairaalaan vasta keikan jälkeen-"fiilistelyjä". Höh.

GG Caravan oli yksi syy miksi tuli lopulta tehtyä lähtöpäätös Ilosaareen. Kokoonpanohan oli ns. once-in-a-lifetime, ja vaikkei itse suomalaisen rap-kulttuurin nimiä tunne tai tiedä, eikä suuremmin fanita, oli kokoonpanon keväinen romaniteema-albumi niin mukaansatempaava, että tämähän oli pakko nähdä livenä. Harmillisesti (tietenkin) sen toisen ehkä kiinnostavimman esiintyjän, First Aid Kitin, kanssa päällekkäin. Moni muu oli kuitenkin näemmä tehnyt saman (vaikean) päätöksen ja suunnannut rannalle rentolavan ääreen. Yleisöä oli selkeästi rentolavan ennätysmäärä, ranta oli aivan ääriään myöten täynnä vesirajasta bajamajoille asti! GG Caravanin biisien lisäksi räppärit vetivät muutamia omia biisejään ja myös edesmenneelle MCA:lle osoitettiin kunniaa Beastie Boysin Sabotage!-biisin merkeissä.

Vähän toisaalta harmitti tuo muun matskun veto (etenkin Palefacelta, joka veti omia biisejään vaikka edellisenä päivänä juuri esiintyi päälavalla) ja lisävieraiden lavalle raahaaminen, koska tämä johti siihen että projektin omat biisit jäivät jokseenkin varjoon keikan loppupuolella ja viimeiseksi biisiksi (tietenkin) jätetty On Se Hienoo-sinkkulohkaisu jäi ainakin itseltä näkemättä, kun piti olla matkalla jo seuraavaa artistia katsomaan.

Sitten taas oli yksi "työn takia tänne tultiin" -bändi (jonka takia se GG:n vika biisi jäi välistä, höh!), eli Children of Bodom ja vatsapöpöstä toipuva Alexi Laiho. Aww. Vähän kalpealta näytti ja jotain häivähdystä olin aistivinani pienestä uupumuksesta, mutta amatöörit kitisee ja miten se meni, mistään ei ainakaan valittanut vaan niin täysillä esiintyi kuin pystyi, selkeästi. Arvostan ammattimaisuutta, ja kyllä se heppu vaan osaa tuon kitaransoiton jalon taidon, siis huh huh!

Näin eloisan bändin soiton jälkeen alkoi luonnollisestikin hiukan hiukoa. Siispä suunta ruokateltoille, joiden tykönä tovi piti arpoa, että mitäs tänään syötäisiin. Päädyin lopulta Vegemestan ständiin ja heidän tarjoamaan pita-leivän sisään sullottuun seitan-kebabiin, hinta 8€, joka oli kokoonsa nähden aika hiton paljon liikaa. Jonotustakin kesti festarimeininkiin nähden järkyttävän kauan, 45 minuuttia, minkä aikana pari kertaa tuli mietittyä, pitäisikö kysyä rahoja takaisin ja hakea joku nopea thai-kasvismättö jostain toisaalta. Odotus kuitenkin palkittiin, ja Maku (nimenomaan isolla kirjaimella) paikkasi hyvin paljon muita miinuksia, tätä haluan ehdottomasti lisää ja useasti! NOMNOMNOM!

Media edustaa...

Festariväsymys alkoi jo muistutella itsestään ("vanhuus" ei tule yksin, yhyy), joten ruokailun jälkeen tyydyimme hengailemaan Sue-lavan läheisyydessä nurmikolla ja bongattiinpa meidät ja juontajatoverimme johonkin random-kuvaukseen mukaan. Tehtävänä oli keksiä festarimaskotti Sepolle joku hieno lausahdus, kirjoittaa se puhekuplaan ja poseerata tuotoksen kanssa kuvaajalle. Ylläolevasta kuvasta ei tekstiä näe, mutta suhersimme siihen kesäriennoissa sloganiksi muodostuneen "kattellaan sit syssymmällä" -lausahduksen, jota festarisivuston kuvareportaasin perusteella näköjään päätyi käyttämään moni muukin.

Swallow the Sun oli itselle illan tokavika, ja kyllähän siinä päätä tuli nyittyä hitaiden tempojen tahdissa jälleen kerran. Taas tuli mietittyä että kuinkahan monta kertaa nuokin pojat on tullut livenä nähtyä, lopputulema lienee jossain 15 ja 20 kerran välissä. Huimaa, mutta johtunee siitä että mokomat on todella usein ties missä kissanristiäisissä esiintymässä ja ainahan sitä pitää käydä kurkkimassa Mikon lippis-pipo (lipo? pippis?)-moshailut (jos se tällä kertaa lentäisi päästä?) ja maistuuko Jägermeister kuinka hyvin (surullisenkuuluisa Spinefeast-risteily todisti, että maistuu ja paljon). Ei mutta, kyllä pojat aina osaavat esiintyä ja luoda keikoillaan tietynlaista musiikkiin sopivaa teatraalisuutta, utuisuutta ja melankoliaa, minkä takia sitä kaiketi aina huomaa palaavansa Swallow the Sunin pariin kerta toisensa jälkeen.

And now for something completely different. Doomahtavan metallipläjäyksen jälkeen tuli tehtyä päätös, että ei sitä enää mitään Antonya ja Johnsoneita jaksanut lähteä vilkuilemaan (vaikka jälkikäteen vähän toki harmittaa kun kyseistä keikkaa on kehuttu eri puolilla vallan mainioksi), vaan päälavalle Chisua ja festareiden päätöskeikkaa odottelemaan. Eturiviin on päästävä! Ja sinnehän päästiin. Tunnelma ei olisi voinut parempi olla, mitä nyt muutama sekavassa tilassa ollut isomies eksyi taaksemme huutelemaan rivouksia ja pari humalaista naista yritti tunkea ohitsemme kiinni kaiteeseen. Pikkujuttuja, eivät pahemmin lopulta häirinneet, onneksi.

Yksinäisen Keijun Tarina

Mutta kyllä siinä on todellakin nainen, joka osaa esiintyä. Tämä show loikkasi heti ehkä omiin suosikkeihin suomalaisista live-esiintyjistä heti PMMP:n rinnalle. Chisu osaa naurattaa, itkettää, laulattaa ja tanssittaa; kaikkea sopivassa tasapainossa. Myös taustabändi sai osan huomiosta basistin riisuessa takkia ja paitaa naisyleisön suureksi riemuksi, itselleen toki samalla nauraen.

Siitäkin huolimatta, että Sulon päivänä ilmoitetut artistikiinnitykset aiheuttivat lähinnä lievää pettymystä, tuli Ilosaareen lopulta lähdettyä tänäkin vuonna. Seitsemäs vuosi putkeen osoitti, että ei niitä elämää suurempia artisteja tarvita, riittää että on hyvää seuraa ja itsellä avoin mieli, niin nauttii meiningistä joka tapauksessa. Suomen paras festari, piste!