torstai 15. marraskuuta 2012

Day 4: Confusion

Häröily jatkuu. Väsyttää ihan sikana. Röh röh.

Aamulla pidin ruokintojen yhteydessä degua sylissä. Lively fellow. Tuli jopa ihan itse sylkkyyn. Sillä on hassu tapa nakertaa sormia, vähän kuin maistelemalla. Ei se satu, tuntuu vaan hassulta. Kaveri oli todella aktiivinen muutenkin, varmaan tykkää sosiaalisesta kontaktista enemmän nyt, kun sen omaa lajia oleva kaveri kuoli.

Iltapäivä alkoi vähän ärsyttävällä tavalla, kun tunteja oli peruttu, ja ajateltiin lounaan jälkeen mennä suoraan pieneläinhuoneelle, jotta päästäisiin vähän aikaisemmin lopettamaan tänään. Avainta ei tietenkään ollut, eikä navetalta löytynyt ketään. Lopulta saatiin opolta avaimet lainaan ja kas, pieneläinhuoneella olikin oma luokanvalvoja toisen ryhmän kanssa katselemassa elukoita. Ei siinä mitään, mutta ovi oli piruvie lukossa eikä nähty sisään että olisi nähnyt ja voinut koputella ikkunaan!

Lisäksi, tänäänkään ei ollut pieneläin"opea" paikalla, keskenään saimme olla, ja saamme olla kuulemma sunnuntaihin asti. Siistiä. Itsenäistä oppimista siis edessä. Kaikeksi onneksi luokanvalvoja selvitteli vähän asioita ja kertoi, että voidaan jättää kaikki vähän epävarmemmat asiat sunnuntaille, jotta käydään sitten tarkemmin läpi.

Harmittaa tuo homma silti, kun ei ole oikein varmuutta siitä, tekeekö hommat oikein vai väärin, ja mitä voisi tehdä eri lailla. Ohjeistus on ollut aika epämääräistä kaikkina muina kertoina paitsi sinä yhtenä aamuna, kun ohjaaja pääsi paikalle. Ja painotan sanaa pääsi, hän siis itse on vallan mukava tyyppi ja haluaisi olla enemmän ohjaamassa ja neuvomassa, mutta muut asiat painaa päälle. Mikä on toki erittäin perseestä.

Onneksi hommiin kuului lähinnä jyrsijähäkkien siivousta ja otusten kylvetystä. Viimeisenä vuorossa oli ruokaötököiden terraarioiden siivous, onneksi ei tarvinnut tehdä niille juuri muuta kuin poistaa likaantuneet sanomalehdet, joita käytetään sirkoilla ns. pesänä, jonka alle pääsevät räpiköimään ja vissiin pitävät siitä. Pohjahaketta ei luojan kiitos tarvinnut vaihtaa. Muutenkin tuli kylmiä väristyksiä sitä lehtipaperia ravistellessa, että kohta niitä lentää mun vaatteisiin, yääk!

Loppuilta väsättiinkin sitten huomista hevosaiheista esitelmää, josta lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti