maanantai 17. marraskuuta 2014

Walking the Remedy Lane in Venlo & Baarlo

"To be honest, I don't know what I'm looking for..."


Olen nyt kesästä asti yrittänyt tuottaa tekstiä Pain of Salvationin vuoden 2002 mestariteoksesta, ja en niin mitenkään kykene tuomaan sitä sanoiksi asti. Voi elämä miten vaikea levy! Mutta samalla niin mahtava, kipeä, upea, kaunis, riipivä ja paras. Lisää pökköä pesään tökkäsi vielä yllättäen löytämäni Progpower Europe-festari lokakuun alussa, missä kyseinen laulu-ja soitinorkesteri esiintyi. Jotenkin ihmeen kautta kävikin niin, että toinen pääesiintyjistä peruutti keikkansa lauantailta, ja järjestäjät saivat Ruotsin pojat esiintymään kahtena iltana peräkkäin, ja sovittua että ainutlaatuiseksi tarkoitettu ProgPower USA:n keikka toistetaan. Lauantai-iltapäivän soittoajalla kuultiin siis normisetti ja sunnuntaina korvat vuotivat hunajaa Remedy Lanen koko pituuden verran (ja encoret perään).



Lauantai

http://www.setlist.fm/setlist/pain-of-salvation/2014/sjiwa-baarlo-netherlands-63cf5ab7.html

Alussa olin saada sydänkohtauksen: neljä ensimmäistä biisiä olivat kaikki The Perfect Element-levyltä, ja luulin jo että saamme kuulla tuplanannat, ja soittavat senkin vielä kokonaisuudessaan, mutta ! (Foreword) palautti sentään maanpinnalle. Ei sekään toki huono biisi ole, ja livenä etenkin toimii joka kerta. Varsinkin lyriikkapätkä "Do my words mean more to hear when I am standing here? On a stage like all your silly idols do!" hymyilyttää kun huomaa miettivänsä kysymystä ihan tosissaan. Ja tottahan se on, niin outoa ja huvittavaa kuin se onkin; omien musiikki-idoliensa aivoitukset ja tekemiset kiinnostaa välillä vähän liikaakin siihen nähden, ettei heitä varsinaisesti tunne.

Illan erikoisuutena kuultiin a cappella-versiointi Road Saltin 1979-veisusta, josta kuvittelisi että ei ehkä toimisi niin riisuttuna, mutta kylläpä vaan vei sekin aikamoisiin sfääreihin. Lauantain pakin räjäytti kuitenkin Falling + The Perfect Element. Täydellisyyttä. Ei sitä muutoin voi kuvailla!


Keikan jälkeen olin niin euforiassa että en malttanut jäädä katselemaan loppuillan artisteja, mutta enpä nimeltä tunnistanut yhtäkään. Bussipysäkillä tosin oli hieman yksinäistä, joskin joku satunnainen ohi pyöräillyt mies pysähtyi juttelemaan (creeeepyyyy!) ja yritti saada mun puhelinnumeroa ja vaikka mitä. En sit ole facebookissa, jos joku Roermondista kotoisin oleva ukko kyselee. En kyllä kertonut koko nimeänikään, mutta varmuudeksi kuitenkin.


Sunnuntai

Vietin aamupäivän kierrellen yöpymiskaupunkia ja kävinpä myös kurkkaamassa keikkapaikan pikkukylän kulmat (nopeasti koluttu, kierrellessä meni ehkä 30 minuuttia). "Lyhyt" kuvareportaasi:
Baarlo:
Baarlon idyllinen naapurusto

Keskuskirkko. Nothing much.

Vanhaa myllyä (taustalla jonkun kuninkaallisen puisto)

Vesimylly <3



Jongencentrum Sijwa. Näinkin pieneen kaupunkiin mahtuu noin Nosturin kokoinen keikkapaikka. Uskokaa tai älkää!

 Venlo:
Keskusta on paikoin hieman kieroon kasvanut, eiku...

Kaupungintalo

Kaupungin vanhin (?) talo

Hyssss... munkit vähän tässä panee olutta...

Munkkien kätten tuotoksia (heh heh) tuli toki myös maisteltua!

 Ja sitten illan päätapahtuman pariin...

http://www.setlist.fm/setlist/pain-of-salvation/2014/sjiwa-baarlo-netherlands-33cf4c05.html

Huh huh. Mitäpä tästä oikein pystyisi sanoiksi pukemaan? Koko albumi puskee niin paljon tunnetta pintaan jo levyltä kuultuna, ja livenä vielä tuplasti sen verran. Sekä Daniel Gildenlöwin tunteikkaat tulkinnat että Ragnar Zolbergin riipivän koskettavat avustukset saivat sekä kylmät väreet että kuumotukset aikaan ja kyynelkanavilla riitti töitä koko illan. Lisäksi esim. This Heart of Mine kuultiin pelkästään Ragnarin sulosointujen säestämänä, ja voin kertoa että se mies sai uuden fanin riveihinsä. Pöksythän siinä meinas kastua! Myöhemmin tuli tutustuttua hänen soolotuotantoonsa Spotifyssa, eikä muuten ole ollenkaan pahan kuuloista kamaa! Suosittelen.



Yleisesti ottaen koko levy pureutui vielä syvemmälle luihin ja ytimiin kuin aiemmin, mikäli se nyt on mahdollista. En ollut esimerkiksi aiemmin sen kummemin miettinyt mistä A Trace of Blood kertoo. Riipivä kertomus keskenmenon aiheuttamista menetyksen tunteista, ja vieläpä miehen kynästä, wau. Ei sillä että itse olisin koskaan vastaavaa kokenut ja tuskinpa tulenkaan, mutta tunteisiin menee silti.

On todella mielenkiintoista, miten universaaleja kaikki nämä pienet tarinat (ja itse kokonaisuus) ovat, vaikka aiheet ovatkin erittäin henkilökohtaisia ja varmasti osittain kumpuavat Gildenlöwin omista kokemuksista. Rakkaus, intohimo, menetyksen tunteet, irti päästäminen, itsetietoisuus jne. Isoja, mutta niin henkilökohtaisia teemoja. Näihin biiseihin samaistuu yllättävän helposti, koska ne ovat niin monitulkintaisia. Muutamiin kuvaaviin sanoihin puristettuna levy on täynnä tunteen paloa, katkeransuloisuutta, ja katarttisia hetkiä (liekö edes suomenkielinen sana?) Vaikea tästä on taas mitään järkevää tekstiä tuottaa. Äh, ärsyttävää. Yhtäkaikki, pidän yli kaiken. Tämän levyn pariin palaa yhä uudestaan, varmasti vielä vuosikymmenten päästäkin.

Linkitetään tähän loppuun taas videota, yhtä suosikkia on niin vaikea valita, mutta lopetusraita toimii aina:

 
"We will always be so much more human than we wish to be"

perjantai 24. lokakuuta 2014

Secret of Monkey Island

Noniin. Hups, vähän kesti. Onhan täällä jo toista kuukautta pyöritty... Englanti taittuu jo rutkasti notkeammin kuin aluksi, ja hollantiakin on tullut opiskeltua jonkin verran. Ik ben verward. Ollaan opiskeltu vähän verbejä (schoonmaken!!), numeroita (zevenentwintig!!) ja sanoja, joista on kaupassa hyötyä (ik heb geen contant!!), tai sitten ei... Hoe kan dat nou?

Viimeinen ehtoolli... siis aamupala ^_^
 Hmm. Mulla on ollut luonnos tästä blogauksesta jo monta viikkoa työpöydällä, enkä nyt viitti alkaa poistellakaan juttuja enää kun on jo kerran kirjoitettu, joten mennään sen mukaan. Eli jatketaan siis vielä vähän ensimmäisistä seikkailuista lentokenttäilyn parissa ja jos sitten vaikka siitä duunistakin ehtisi... Syyskuun ensimmäinen päivä meni kyllä harvinaisen sumuisessa tilassa, kun viimeisenä yönä ei oikein unta saanut (syystä jos toisestakin). Lentokentälle pääsin kuitenkin ehjänä, mutta väsyneenä, ja pulasta minut pelasti lentokentällä töissä olleen ystävän loihtima aamupala (vuohenjuusto-toastia, banaania ja vanilja-lattea sekä kaupanpäällisiksi vielä pullia!). Ihanaa. Yksi mielenkiintoinen huomio: multa ei kysytty passia kertaakaan koko lentoreissun aikana missään! Onks tää joku Schengen-alueen erikoisuus? Hieman hämmentävää, kun olin joka välissä kaivamassa taskusta passia sitä näyttääkseni, mutta ei sitä kukaan halunnut nähdä!
Ruotsia yläilmoista~
 Ai niin ja mikä tärkeintä: matka Schipolista Almereen kesti vain puoli tuntia! Toisinsanottuna Amsterdamin riennot ovat todella, todella lähellä. Ei paha. Kerran jo käyty 'Damissa, ja vasta kauppakadun ympärillä (sekä De Pijpissä) hieman pyöritty, eli takaisin pitää päästä ehdottomasti. Tässähän tulee pian kiire jos meinaa mualimaa nähdä täällä päässä. Noh, onhan tässä parin kuukauden sisällä tulossa jo neljä keikkareissua (Pain of Salvation Baarlossa - josta btw ajattelin kirjoittaa oman postauksensa, ehkä joskus - , Opeth Amsterdamissa, The Gathering Nijmegenissä ja Anathema Utrechtissä), sillä pääsee jo hyvin alkuun! Ja lisääkin tulossa, ostelin nimittäin The Sirens-keikalle joulukuulle jo lipun! Kyseinen kokoonpano on siis Anneke van Giersbergenin, Liv Kristinen ja Kari Rueslåtten:in trio joka esittää keikoilla kyseisten naikkosten aiempien bändien tuotantoa ja oletettavasti myös soolokamaa. Jännä nähdä mitä sieltä tulee!
Seuraa muutama kuva Amsterdamin reissulta:
Amsterdam Centraal

Street art <3

"Tourists..."

De bierkoning, omnomnom!

Amstelhaven
Syyskuun aloittanut viikko tosiaan meni aika tiiviisti kämpillä lepäillessä, mitä nyt muutaman kerran pyörähdin keskustassa ostelemassa muutamia olennaisia tarvikkeita (kuten pesuaineita, ruokaa, vaatteita ym). Onneksi sinne on lyhyt matka pyöräillä, eikä jyrkkien mäkien rullaamista ylös alas tarvitse pelätä - niitä kun ei ole. Ja on pitkästä aikaa tosi kiva olla oma pyörä - ja ilmeisesti mulla kävi tosi hyvä tuuri, kämppisten mankelit kun on kuulemma aika vanhanlaisia ja huonoja - jolla pääsee töihin ja takaisin, ja vaikka mihin! Amsterdamiinkin tosiaan pyöräreittejä alle 30km, jos vaikka joskus ihan hulluksi ryhtyisi ja lähtisi vähän polkemaan (edit: niin... 60km tuli poljettua yhteensä tossa pariin otteeseen jo, eli kyllä, olen hullu)!

First impressions of Almere:
Kaupunginosa, jossa asun, on Filmwijk, ja kaikki kadunnimet liittyvät jollain tapaa Hollywoodiin tai näyttelijöihin/ohjaajiin tms.

Kämpän julkisivu. Hieman vaatisi pihatöitä

Lähimarketin valikoimaa

Kotikatu

Koko kaupunki on täynnä uutuudenkiiltävää arkkitehtuuria :)

Ensimmäinen varsinainen työviikko meni todella nopeasti. Oli todella siistiä oppia kaikkea uutta, etenkin erilaisista apinalajeista ja niiden käyttäytymisestä. Perustyö on kuitenkin melko samaa kuin muidenkin eläinten kanssa. Elintilojen siivousta ja ruokintaa. Ensimmäiset 3kk vietän "apinasaarella" (yeees, the iiiislaaaand), jossa on neljä osastoa (kaikissa neljästä kuuteen "huonetta") jotka voi yhdistää siten, että kullakin osastolla on kaksi ulkoaitausta. Näin ollen saarelle mahtuu siis yhtäaikaa kahdeksan eri ryhmää.

Työmatkan idyllimaisemia:


Aamuauringon säteet usvan seassa <3
Flevoland-provinssin ainoa "linna" (ja sekin keskeneräinen, hah!)
Normaaliin työpäivään apinaosastolla kuuluu aamupalaveri, jossa käydään läpi tulevan päivän ohjelma; ruokien ja tarvikkeiden hakeminen varastolta, eläinten ruokien (ns. aamupala, lounas ja päivällinen) punnitseminen ja paloittelu; ulkoaitausten turvatarkastukset ja sisäaitausten siivoaminen. Kuluneen parin kuukauden aikana on jo muodostunut aika tutuiksi nämä rutiinit. Tunnistan tällä hetkellä lähes kaikki ryhmät saarella (lukuunottamatta beta-puolen ryhmiä, niitä kun ei pääse muut kuin vakityöntekijät hoitamaan, johtuen siitä että niillä saattaa olla jokin ihmisiin tarttuva vaarallinen zoonoosi, muistaakseni herpes B), ja olen jo päässyt ruokkimaan lähes kaikkia ryhmiä. Uusia juttuja pääsee tekemään ja kokeilemaan sitä mukaa kun oppii edelliset asiat ja osaa tehdä ne itsenäisesti. Aluksi siis lähinnä siivosin ja leikkelin/mittasin ruokia työntekijän valvonnan alla, mutta nyt jo teen "saaritarkastuksia" (eli sähköaidan toiminnan sekä aitauksen virikkeiden turvallisuuden (ovatko ehjiä jne) tarkastaminen) itsenäisesti, lähes kaikkia ryhmiäkin pääsen jo ruokkimaan, ja olen jo viime päivinä päässyt päästämään "omia" ryhmiäni ulos ja sisään. Oma-aloitteellisuus ja oppimisnopeus siis vaikuttaa erittäin paljon työnkuvaan.
Virikkeiden valmistelua. Näihin letkuihin laitetaan sisään heinään käärittyjä hedelmäpaloja, joita apinat sitten voivat nyppiä näppärin sormin herkuteltaviksi

Oran-berberiapina chillailemassa puomin päällä :) Tämä kaveri pääsi jo kumppaninsa kanssa uuteen kotiin Ranskaan!

Puhdasta! Kaikissa aitauksissa ei käytetä sahanpurua, tämä tilanne on poikkeus.

Lisää hedelmäherkku-virikkeitä!

Gamma-saaren paviaanien aitaus on todella upea :)

Lounas ruokitaan pääasiassa ulos

Lutut (jaavanmakaki) nauttimassa päivällistä, joka ruokitaan sisäaitaukseen, jotta eläimet olisi helppo saada yöksi sisätiloihin
Kaksi apinaryhmää on jo lähtenyt uusiin koteihin, ja kolmas odottaa lähtöä pian - viime viikolla nimittäin selvisi että ne ovat puhtaita (ei kampylobakteeritartuntaa) ja vastaanottava eläintarha alkoi järjestellä kuljetusasioita. Olen siis aikamoisen etukoikeutetussa asemassa kun pääsen näitä juttuja näkemään, koska saaren puolelta ei kamalan usein lähde pitkäaikaisryhmiä uusiin koteihin! Ensimmäisen lähteneen ryhmän kanssa lähinnä seurasin sivusta tekemistä, mutta se nyt on ihan ymmärrettävää, kun kyseessä oli ehkä kolmas varsinainen työpäivä. Villieläinten siirtäminen paikasta toiseen ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu, vaan vaatii pitkää valmistelua, eläinten "kouluttamista" kiinniottotunneliin ja paljon kärsivällisyyttä. Sittenkään ei aina kaikki mene ihan putkeen, niinkuin ei tälläkään kertaa. Esimerkiksi ensimmäisen ryhmän kohdalla vain kaksi kuudesta saatiin tunneliin napattua, loput saivat rauhoittavan nukutusnuolen ja nostettiin niissä ensin kiinniottohäkkiin, josta ne virottuaan pääsivät kuljetuslaatikkoon. Rauhoitettua eläintä ei mielellään laiteta liian uneliaana kuljetukseen, ellei ole ihan pakko, koska hoitajien mukaan monesti siellä laatikossa herääminen aiheuttaa enemmän stressiä kuin itse kiinniottaminen. Ja onhan se aika hurjaa, kun miettii että jos itse nukahtaisi ja sitten heräisikin jossain ihan muualla, niin kyllähän sitä olisi ihan paniikissa!

Kuljetuslaatikoiden preppausta: purua pohjalle, vesikupit puhtaaksi ja ruokaa nurkkaan!

Nimilaput päälle ja matkaan. Kaverukset oli jo muutaman minuutin hämmennyksen jälkeen tyytyväisesti mussuttamassa omenaa :)

"Ai eikö tää lähdekään ihan omin käsin auki? No höh"

Tämänkokoisessa lootassa voisi kuljettaa vaikkapa leijonaa! Nyt pistettiin seinä keskelle ja siitä saatiin kuljetuslaatikko kahdelle berberiapinalle :)

Jos näistä eläintenhoitohommista tulee mieleen jotain mikä kiinnostaisi tietää, niin saa kysyä. En välttämättä osaa selittää kaikkea kiinnostavaa ja/tai olennaista auki itse :D AAP:in toiminnasta järjestönä ajattelin kirjoittaa jossain vaiheessa oman blogipostauksensa, koska järjestön johtaja näki tärkeäksi pitää meille uusille vapaaehtoisille/EVS-läisille aiheesta pienimuotoisen luennon. Kunnon oppilaanahan mulla on siitä erilliset muistiinpanot ;)

Hirveästi kuvia ei työpäivien aikana ehdi ottaa, ja oikeastaan ihan kaikesta ei saakaan ottaa kuvia. Pitää aina kysyä lupa jos haluaa jotain kuvata. Suurin syy tähän käytäntöön on se, että moni näistä eläimistä tulee laittomana lemmikkinä maahan, ja kuvauskiellolla pyritään estämään entisiä omistajia löytämästä esimerkiksi huostaanotettuja tapauksia. Joka tapauksessa suunnittelen lähteväni jonain nättinä vapaapäivänä muuten vaan pyörimään mestoille että voin napsia kuvia talteen itselle, ja Kunnon Kameralla (tm). Vaikka kännykän kamera onkin ihan ok ja laadukas, niin kyllä tuo minunkin muinaiskapistus vielä sen voittaa ihan satanolla :)

No mitäs muuta. Työporukka on ollut tosi mukavaa, ja lähestulkoon kaikki puhuvat tosi hyvää englantia, johtuen siitä että järjestö on melko kansainvälinen. Ei pelkästään EVS:n takia, vaan monet vapaaehtoiset ja vakityöntekijät ovat muualta kuin Alankomaista kotoisin.  Työpaikalla on tarjolla joka päivä ilmainen lounas. Tosin valikoima on vähän niin ja näin, sillä se on aina sama: leipää. Tässä on alkanut viime päivinä soimaan päässä muuan huumoribiisi vuosien takaa... Nomutta. Hieman on hollantilaistumista ilmassa, kun olen alkanut syödä toisinaan "jälkkäriksi" vaalean leivän suklaalevitteellä ja "hagelslag"illa (eli suklaaströsselillä). Kuulostaako epämieluisalta? Kyllä. Mutta maistuu kuitenkin! Heerlijk, kuten paikalliset sanoo.

Tulevat lounaat seuraavan 10kk ajalle on aika lailla tässä :D

Broodjes met hagelslag!
Tähän mennessä on kämppisten kanssa ollut elo lähestulkoon pelkkää iloa ja positiivisia yllätyksiä. Esimerkiksi ollaan syöty espanjalaisia tortilloja, kreikkalaisia kasvispullia ( ja wrapeja ja vaikka mitä herkkua. Ekaa kertaa pitkään aikaan on monta kertaa istahtanut valmiiseen pöytään. Kelpaa! Toki olen myös saman palveluksen tehnyt toiseen suuntaan. Muutamat risotot, tomaattikeitot ja muut omat spessut oon tarjonnut, ja kerran jopa "suomalaisia" lettuja mansikkahillolla (kyllä kelpas)! Ihan mahtavaa kun on samansieluisia kämppiksiä, joiden kanssa voi jakaa päivittäiset kotiaskareet ilman suurempia tahtojen taisteluita tai muuta hässäkkää.
Aito, oikea, sangria. Lekker!
Kissoja on edelleen kova ikävä, mutta siihen toki vähän auttaa paikalliset pikku sydäntenmurskaajat kuten tämä kehruupakkaus, joka on ottanut tavakseen toisinaan käppäillä taloon sisälle kuin mikäkin jumalatar, tai vähintään euroopanomistaja.

Seuraavat pari postausta on jo mielen syövereissä suunniteltuna, kunhan nyt saisi vaan aikaiseksi kirjoittaa. Odotettavissa ainakin jonkinnäköistä mehustelua Progpower Europe-festarista, orientaatioviikon koulutuksesta ja ehkä jopa jotakin paikalliskulttuurista. Saas nähdä mitä tässä ehtii rustailla kun kaikkea tekemistä, keikkoja ja reissaamista riittää lähes joka viikonlopulle! Tämä tosiaan viivästyi nyt yli kuukaudella, kun ensin oli niin kamalasti muka tekemistä ja sitten netti katkesi pariksi viikoksi, eikä sitten viitsinyt mobiilidatan kautta alkaa latailemaan (täällä sitä siis on rajattu määrä kuukaudessa), ja nyt sitten tämä on-arrival training. Huh, että aika menee nopsaan!

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kreisikesä 2014

Voi, ystävät. En tiedä mistä aloittaisin. Sosiaaliseen mediaan onkin tullut jo vuodatettua, kuinka ihanat läksiäiset oli, ja kuinka ikävä tulee jokaikistä läheistä ja myös vähemmän läheistä ihmistä! Jokainen tärkeä ja rakas! Tällaisina hetkinä sitä huomaa, kuinka hienoa on olla ympäröity hienoilla ja mahtavilla ihmisillä, jotka tukevat ja myötäelävät kaikessa mitä elämä eteen heittää.


Jatketaan vähän keveämmällä kuvareportaasilla tapahtumarikkaasta kesästä ja viimeisistä hetkistä Suomen kamaralla. Miljoonasti kiitos siitä, ystävät ja työtoverit <3

Korkeasaari-duuni oli tärkeä ja opettavainen kokemus, tuli kertaheitolla otettua vastuuta enemmän kuin mistään aiemmin, kiirettä ja kuumaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, mutta kunnialla selvittiin ja siitä on todisteena kiitos-pullo vuoden 2002 portviiniä. Kiitos nam.

Ihan hyvät puitteet suorituspaikalla :)

Lenkkeilyn makuunkin tuli viimein päästyä kunnolla, kun ehti lähes joka viikko (no ehkä ihan loppukesää lukuunottamatta) pyörähtää juoksulla ja kiipeillä Jätemäen portaita, ihailla maisemia ja nauttia itsensä päihittämisestä. Joka kerta oli edellistä helpompi, ja painokin lähti viimein laskusuuntaan! Vaikka eihän sen paljoa tarvitsekaan laskea, ja ennemminkin omaa kestävyyskuntoa lähdin parantamaan kuin vaa'an näyttämiä numeroita, toim. huom.

yksi kerrallaan..

Se fiilis kun selviää portaista huipulle. Huikeaa.

Paljon tuli nähtyä myös ystäviä, siis todella usein, useammin kuin pitkään aikaan! Osittain varmaankin siksi että tein loppukeväästä paluun Helsinkiin ja oli lyhyemmät etäisyydet (luojan kiitos!), ja osittain siksi että Hollantiin lähdön takia oli sellainen tuntu että nyt pitää nähdä kaikkia niin paljon ja niin usein kuin mahdollista, jotta voi sitten pitkin vuotta muistella lämpimiä hetkiä, jos tulee yksinäistä. Tulipahan kerättyä ihan kunnolla rakkautta talteen, kiitos <3 Tämän ohella tuli kierrettyä Helsinkiä ympäriämpäri myöskin ihan tarkoituksella enemmän ja laajemmin, hieman turismihengessä. Nyt niitä kuvia!

MM-lätkää Leppävaaralaisittain!

Ja mitä olisikaan MM-kisat ilman oikeaa pukeutumista?!


Cafe Lasipalatsissakin tuli viimein käytyä!

Toki työpaikan lähiympäristö tuli tsekattua myöskin sekä saarella..

...että sen lähiympäristössä (kuvassa Kulosaaren silta yöllä...)

Vaikka kämpässä ei kauaa asunutkaan, pitihän sitä tuparit kuitenkin järjestää :)

Angleterre, ystävät ja Suomi-teemainen Brewdog-olut (oli muuten katkeraa mutta hyvää!)
*plim* Kulosaari, Brändö.

Game of Thrones-finaalin kisastudio Suurpellossa! Epic stuff! Espoo toimi myös viimeisen viikon tukikohtana. Kiitos siitä asianosaisille. <3
Tehokkain turistipäivä on toki sellainen, kun ulkopaikkakuntalainen ystävä tulee kyläilemään ja voi ihan luvan kanssa kiertää kaikki kliseisimmät rysät, ja vieläpä hyvässä seurassa ^_^

Senaatintori (kirkkoon tuli kurkattua sisälle vasta vikana päivänä)

Kauppatorillakin kierreltiin, vaikka ennemminkin oli välietappi kuin kohde ;) Taustalla näkyvä maailmanpyöräkin tuli koettua, myöskin vikana iltana.

Suomenlinnan päätyyn asti tuli viimein käveltyä, jee! Tuuli paljon, mutta oli nätti ilma :)

Tässä kohtaa on pakko hehkuttaa Sushibar+wine-ravintolaa. Tuli kesän mittaa käytyä useampaankin kertaan sushilla täällä, ja aina hyvänlaatuista tavaraa, plussaa monipuolisesta listasta! Toki sushiin tuli innostuttua kesän mittaa paljonkin, amonessa muussakin paikkaa (Fuku, Itamae, Ichiban (ei ollut hyvä), Domo...) tuli naposteltua näitä herkkuja. Omnom. Lisää tätä!

Torni-ravintolan Ateljee-baari. Helsingin kalleimmat drinkit (14€) mutta myöskin parhaat näkymät!
Storyvillen terassi. Kallis mutta hyvä tunnelma. Jazz <3 (ja Helena Haaparannan 50's-teemainen soolokeikka <3)
Alppimuisto! Jo toista kesää peräkkäin, tällä kertaa sää suosi ja oli muutenkin oikein mukavaa <3 Koxbox ja Nebula Meltdown (oisko ollu?) jorailutti hienosti!


Uhraan vähän isomman siivun tämän vuoden Ilosaarirockille, koska se oli tähänastisista Joensuun reissuista ehkä paras. Ihmiset oli hienoja ja musiikki toimi ja sää helli ja vitsit mikä kokemus taas viettää aikaa leirinnässä! Hienoista hiuspannoista puhjenneisiin renkaisiin ja festariromansseista loistaviin keikkoihin ja palaneisiin olkapäihin... tietäjät tietää, ehkä tätä hehkutusta on ollut jo somessa riittävästi, ja ensi vuonna taas uudestaan!


Studio Killers veti suorastaan hikisen keikan. Tuli tanssittua, mutta hitto että siel teltassa tuli kuuma!

Hermannin viinibaari <3

Leirintäalue klo 5 aamulla. Maagista <3

Ystävän hääjuhlat Vehmaalla, Turun lähellä. Kaunis viikonloppu, kaunis pari, muutama ilon kyynel saattoi tirahtaa illalla/yöllä kun katseli pariskunnan valssia.

Aurinkolahden uimaranta Vuosaaressa. Mansikat, skumppa, hyvä sää ja hyvä seura.

Seurasaari valloitettu! Piknik, parasta seuraa ja hulluja uintiekskursioita lähisaarille... Eihän Helsingissä tullut asuttuakaan kuin sen 6 vuotta ennen kuin sai sinne käynnin aikaiseksi. Ja ehdottomasti tulee lähdettyä useammin jatkossa!

Suuret Oluet, Pienet Panimot. Jo kolmatta (?) vuotta peräkkäin herkkujuomia kauniissa kesäsäässä. Mut hinnat, ne hinnat..

"Mäntsälä mielessäin" eli vuoden nörttitapahtuma, eli santoramiitti. Ihanampaa väkeä saa hakea ^_^





Helin synttäreiden kunniaksi tuli visiteerattua Ruttopuistossa (a'la Kakkugallerian baakelsit) ja Loisteen terassilla, sekä testattua Teerenpelin naposteltavat. Oikein toimiva kombo.

Muutaman kaverin kanssa on ollut tapana käydä väijymässä kaikki mahdolliset Marvel-leffat. Tällä kertaa saatiin mukaan vähän isompi porukka ja tarkkailuun pääsi Guardians of the Galaxy. It was GROOOOT!

Yksi kesän ex tempore-tempauksistani oli ostaa yhdelle rakkaalle syntymäpäivälahjaksi Breakfast in the Sky-lahjakortti. Toki otin etuoikeuden lähteä mukaan katsomaan millainen homma se oli. Ja hauskahan se. Jalkojen alla 40m ilmaa sekä Rautatientori. Nice!

Ensimmäistä kertaa tuli lähdettyä myös Flow-festivaaleille, lähinnä Röyksoppin sekä Die Antwoordin keikkojen perässä. Kallista ja hipsteriä? Kyllä, mutta täysin sen arvoista!

Brewdog avaa Suomeen ensimmäisen baarinsa, ja meikäläinen missaa avajaiset, perhana! Onneksi Helsinki Night Market pelasti asiassa jonkin verran, kun hurttapanimo saapui tarjoilemaan maistajaisia tulevista hanatuotteista sekä muutamista muista valikoimaan tulevista erikoisuuksista.

Harvemmin sitä myöskään törmää aikuisille tarkoitettuun pomppulinnaan, joka oli toki pakko testiajaa, vaikka hieman hirvitti kiivetä kallellaan olevaan suljettuun tilaan...
 <lässynlää>
Läksiäisistä sen verran, että tarkoitukseni oli alunperin vain koota muutama kaveri kokoon tai käymään kantisbaarissa moikkaamassa ja halimassa. Siitäkin sitten tuli jotain paljon isompaa, ainakin itselle, kun täysin yllätyksenä paikalla kävi lähemmäs 30 henkeä ja kaupan päälle sai niin paljon rakkautta että tällä määrällä pysyy lämpimänä koko vuoden ^_^
Läksiäislahjaksi sain tärkeiden ihmisten meitsiet kortille ikuistettuna, ja lahjakortin Finnairille, jotta tulisin vielä takaisin :')
</lässynlää>

Tampereellakin tuli käytyä moikkaamassa vielä wanhoja ystäwiä, kissoja ja tietenkin pikkuveljeä ja äitiä :) Ohessa myös tuli maistettua ehkä paras falafel-pita annos ikinä, kiitoksia vaan special-kastike-ananas-feta-lisästä tekijälle!

Myös läksiäisiin pääsemättömille koulukamuille oli järjestettävä viimeisellä viikolla aikaa, joten ei muutakun Hämeenlinnaan iltaa viettämään, saunomaan ja koiruuksia katsomaan!
Teerenpeli kutsui vielä kerran, kun jätin vielä yhdet jäähyväiset.
 
Viimeiseen viikonloppuun mahtui paitsi suuria tunteita, myös ysäri-tanssahtelua! Ja mitä olisi Michael Cassette ilman ysärilaseja tai tanssikeikka ilman kavereita. Also, R.I.P Venue ja ponnaripäinen baarimikko! (tai no, se mihinkään kuollut mutta tuskinpa enää nähdään ;_;)
Jätkänsaaressa ei ole tullut paljoa kierrettyä, mitä nyt kerran pari pyörähtänyt Verkkokaupassa. Sikäli oli siis yllätys löytää itsensä lauantai-iltana katsomasta Suomi-USA koripallomatsia Buza-nimisestä baarista herrasmiesseurassa. Siellä oli muuten jättiscreenin ohella pelikonsoleita (uusia ja vanhoja) vaikka muille jakaa, tämä pitää kyllä käydä testaamassa ihan kunnon illanistumisella, vallankin nörtin mieltä lämmitti moinen! Ja mihis muualle kuukauden viimeinen viikonloppu voisikaan viedä kuin... PRKL-klubin trashdiscoon (oevoevoe :D)
Herrasmiesmysteeri Rautatientorilla ennen "päätepysäkkiä"...
Vihoviimeinen sunnuntai sisälsi (matkalaukkujen kentälle roudaamisen lisäksi) sushia, Skywheeliä ja Samsaraa.
Sushibar+wine. Taas.
Finnair Skywheel oli ehkä lievä pettymys, kun sinisten koppi-ikkunoiden läpi ei kauheesti saanut kuvia ja ratas ei edes noussut Tornin terassin tasolle. Mutta tulipahan pyörittyä ympyrää tehokkaat viisi minuuttia kiskurihintaan.
Leffapiknik Kansalaispuistossa & docventures & Samsara: päätti koko Helsinki-kesän jotenkin sopivasti sekä leffan puolesta, että alueen tunnelman ja omien fiilisten osalta. Meni suoraan tunteisiin, lievästi sanoakseni. Ps. katsokaa tuo leffa! Mieletön audiovisuaalinen kokemus ja pistää ajatukset kulkemaan.

Nyt alkaa väsyttää, ja tämän postauksen koostamisessa on mennyt jo ihan tarpeeksi monta päivää, joten jatketaanpa taas seuraavalla kerralla! Tot ziens!