"To be honest, I don't know what I'm looking for..."
Olen nyt kesästä asti yrittänyt tuottaa tekstiä Pain of Salvationin vuoden 2002 mestariteoksesta, ja en niin mitenkään kykene tuomaan sitä sanoiksi asti. Voi elämä miten vaikea levy! Mutta samalla niin mahtava, kipeä, upea, kaunis, riipivä ja paras. Lisää pökköä pesään tökkäsi vielä yllättäen löytämäni Progpower Europe-festari lokakuun alussa, missä kyseinen laulu-ja soitinorkesteri esiintyi. Jotenkin ihmeen kautta kävikin niin, että toinen pääesiintyjistä peruutti keikkansa lauantailta, ja järjestäjät saivat Ruotsin pojat esiintymään kahtena iltana peräkkäin, ja sovittua että ainutlaatuiseksi tarkoitettu ProgPower USA:n keikka toistetaan. Lauantai-iltapäivän soittoajalla kuultiin siis normisetti ja sunnuntaina korvat vuotivat hunajaa Remedy Lanen koko pituuden verran (ja encoret perään).
Lauantai
http://www.setlist.fm/setlist/pain-of-salvation/2014/sjiwa-baarlo-netherlands-63cf5ab7.html
Alussa olin saada sydänkohtauksen: neljä ensimmäistä biisiä olivat kaikki The Perfect Element-levyltä, ja luulin jo että saamme kuulla tuplanannat, ja soittavat senkin vielä kokonaisuudessaan, mutta ! (Foreword) palautti sentään maanpinnalle. Ei sekään toki huono biisi ole, ja livenä etenkin toimii joka kerta. Varsinkin lyriikkapätkä "Do my words mean more to hear when I am standing here? On a stage like all your silly idols do!" hymyilyttää kun huomaa miettivänsä kysymystä ihan tosissaan. Ja tottahan se on, niin outoa ja huvittavaa kuin se onkin; omien musiikki-idoliensa aivoitukset ja tekemiset kiinnostaa välillä vähän liikaakin siihen nähden, ettei heitä varsinaisesti tunne.
Illan erikoisuutena kuultiin a cappella-versiointi Road Saltin 1979-veisusta, josta kuvittelisi että ei ehkä toimisi niin riisuttuna, mutta kylläpä vaan vei sekin aikamoisiin sfääreihin. Lauantain pakin räjäytti kuitenkin Falling + The Perfect Element. Täydellisyyttä. Ei sitä muutoin voi kuvailla!
Keikan jälkeen olin niin euforiassa että en malttanut jäädä katselemaan loppuillan artisteja, mutta enpä nimeltä tunnistanut yhtäkään. Bussipysäkillä tosin oli hieman yksinäistä, joskin joku satunnainen ohi pyöräillyt mies pysähtyi juttelemaan (creeeepyyyy!) ja yritti saada mun puhelinnumeroa ja vaikka mitä. En sit ole facebookissa, jos joku Roermondista kotoisin oleva ukko kyselee. En kyllä kertonut koko nimeänikään, mutta varmuudeksi kuitenkin.
Sunnuntai
Vietin aamupäivän kierrellen yöpymiskaupunkia ja kävinpä myös kurkkaamassa keikkapaikan pikkukylän kulmat (nopeasti koluttu, kierrellessä meni ehkä 30 minuuttia). "Lyhyt" kuvareportaasi:
Baarlo:
 |
| Baarlon idyllinen naapurusto |
 |
| Keskuskirkko. Nothing much. |
 |
| Vanhaa myllyä (taustalla jonkun kuninkaallisen puisto) |
 |
| Vesimylly <3 |
 | ||
| Jongencentrum Sijwa. Näinkin pieneen kaupunkiin mahtuu noin Nosturin kokoinen keikkapaikka. Uskokaa tai älkää! |
 |
| Keskusta on paikoin hieman kieroon kasvanut, eiku... |
 |
| Kaupungintalo |
 |
| Kaupungin vanhin (?) talo |
 |
| Hyssss... munkit vähän tässä panee olutta... |
 |
| Munkkien kätten tuotoksia (heh heh) tuli toki myös maisteltua! |
http://www.setlist.fm/setlist/pain-of-salvation/2014/sjiwa-baarlo-netherlands-33cf4c05.html
Huh huh. Mitäpä tästä oikein pystyisi sanoiksi pukemaan? Koko albumi puskee niin paljon tunnetta pintaan jo levyltä kuultuna, ja livenä vielä tuplasti sen verran. Sekä Daniel Gildenlöwin tunteikkaat tulkinnat että Ragnar Zolbergin riipivän koskettavat avustukset saivat sekä kylmät väreet että kuumotukset aikaan ja kyynelkanavilla riitti töitä koko illan. Lisäksi esim. This Heart of Mine kuultiin pelkästään Ragnarin sulosointujen säestämänä, ja voin kertoa että se mies sai uuden fanin riveihinsä. Pöksythän siinä meinas kastua! Myöhemmin tuli tutustuttua hänen soolotuotantoonsa Spotifyssa, eikä muuten ole ollenkaan pahan kuuloista kamaa! Suosittelen.
Yleisesti ottaen koko levy pureutui vielä syvemmälle luihin ja ytimiin kuin aiemmin, mikäli se nyt on mahdollista. En ollut esimerkiksi aiemmin sen kummemin miettinyt mistä A Trace of Blood kertoo. Riipivä kertomus keskenmenon aiheuttamista menetyksen tunteista, ja vieläpä miehen kynästä, wau. Ei sillä että itse olisin koskaan vastaavaa kokenut ja tuskinpa tulenkaan, mutta tunteisiin menee silti.
On todella mielenkiintoista, miten universaaleja kaikki nämä pienet tarinat (ja itse kokonaisuus) ovat, vaikka aiheet ovatkin erittäin henkilökohtaisia ja varmasti osittain kumpuavat Gildenlöwin omista kokemuksista. Rakkaus, intohimo, menetyksen tunteet, irti päästäminen, itsetietoisuus jne. Isoja, mutta niin henkilökohtaisia teemoja. Näihin biiseihin samaistuu yllättävän helposti, koska ne ovat niin monitulkintaisia. Muutamiin kuvaaviin sanoihin puristettuna levy on täynnä tunteen paloa, katkeransuloisuutta, ja katarttisia hetkiä (liekö edes suomenkielinen sana?) Vaikea tästä on taas mitään järkevää tekstiä tuottaa. Äh, ärsyttävää. Yhtäkaikki, pidän yli kaiken. Tämän levyn pariin palaa yhä uudestaan, varmasti vielä vuosikymmenten päästäkin.
Linkitetään tähän loppuun taas videota, yhtä suosikkia on niin vaikea valita, mutta lopetusraita toimii aina:
"We will always be so much more human than we wish to be"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti