perjantai 24. tammikuuta 2014

Did someone say beer?

Näin ne päivät valuu, kolme harjoittelupäivää jo mennyt, eka viikkohan on kohta jo kasassa! Toistaiseksi kokemukset pääasiassa positiivisia. Tai no, niin positiivisia kuin vain löytöeläinten kohdalla voi olla. Sydäntä särkee jokaikisen puolesta, jonka omistaja hylkää, koska aina, AINA, parempi vaihtoehto on pysyvä, rakastava koti. Tällaisten kokemusten jälkeen omat kissat tuntuvat vain tärkeämmiltä ja rakkaammilta (kyllä, ikävä on kova jo ensimmäisellä viikolla, BAWWW ;_;).

Kuva saattaa hämätä: tämä huomionkerjääjä puski koko ajan, enkä siis ole mitenkään pitämässä sitä kuristusotteessa tms :D

Perusasiat eivät eroa Belgiassa ja Suomessa toisistaan. Eläintilat siivotaan joka päivä ja jokaisen eläimen kunto tarkistetaan erikseen, tietenkin. Itse olen aloittanut kissapuolella, koska siellä on kokemusta eniten. Siivoushommat valtasivat ekat päivä, ja tänään pääsin jo laittamaan ruokia ja antamaan loislääkityksiä ja silmätippoja.

Toisaalla, oon jo hieman aloittanut kaupunkiin tutustumista tekemällä ostosreissun läheiseen K-Supermarketin vastakappaleeseen, eli Carrefouriin, joka tuossa Dampoortin aseman kupeessa sijaitsee. Ihan kiva, mutta sieltä ei saanut ruuvimeisseleitä ;_; Tarvitsen siis talttapäisen, koska lämpöpatteri pitää ilmata, kun se ei toimi ihan täydellä teholla ja huone on vähän kylmä.. onneksi ei ole pakkasta! Muuten oli ihan kiva kauppa. Ja ne oluet, siis...

Huh huh. En tiedä saako noista pakettihinnoista kauheasti selvää, mutta siis ihan mielettömän halpaa, kuten kaveriporukassa jo useaan otteeseen on tullut todettua eri yhteyksissä. Suomessa vastaavat paketit olisivat taatusti 30 euron paremmalla puolella! Tommonen lasi+oluita pakkaus tekisi niin hienoa vitriinissä, mutta saas nähdä onko laukussa tilaa loppumatkasta :D

Zuid-aseman (vai alueen?) läheisyydessä sijaitsevaan kauppakeskukseen kävin tutustumassa tiistaina kun kaipasin uusia kenkiä. Sielläkin jumahdin yhden brasserien tykö, sieltä kun sai paikallista Gruut-olutta.

Lisäksi olen tehnyt puhelimeen karttasovelluksen ja googletuksen sekä kaverien suositteluiden pohjalta pientä listaa paikoista, joissa kannattaa käydä tänä aikana. Yhden ihan järkkymukavan paikan löysin ihan läheltä, muutaman korttelin päästä, nimeltän Het Gouden Hooft. Sieltä sain maisteltavaksi luomuoluen, ja ruokaakin olisi ollut tarjolla jos siihen olisi ollut taipumusta. Tällä kertaa jätin vain nestemäiseen maisteluun, mutta vallan pätevältä vaikutti! Paikka oli pieni, mutta sitäkin tunnelmallisempi.
Vallan mainiota!

Tänään en jaksanut suorittaa tutkimusmatkailua, sillä iltapäivällä satoi aika runsaasti vettä (ei sillä etteikö täällä yleinen säätila olisi muutenkin aika vetinen ollut). Joten koneella jumitus toimi hyvin ajantappona. Ja pyykkääminen. Ei muutaku heisuliveisuli taas ensi kerran kun saan jotain koherenttia tekstiä aikaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti