Wounded Soul / White Darkness

Here in the darkness
I wait for the light to arise
And bring me back to where my heart was filled with life
Here in the darkness
Will someone please show me the way
To reignite the spark
And let me glow again

- Nightingale - Wounded Soul -

Talvi tuli yhdessä yössä yllättäen, ainakin hetkeksi. Matkasin bussilla töistä (olen palaamassa työhön osasairaslomalla, eli teen vain osittaista työpäivää) kotiinpäin ja iski todella voimakas väsymys yhtäkkiä. Tajusin, että koko kesän ja osittain syksynkin olen ollut kuin sumussa. Aika on vain kulunut ja yhtäkkiä on taas talvi. Ankein, kylmin, pimein ja synkin vuodenaika. Parhaimmillaan nautin sen tietynlaisesta melankoliasta ja hiljaisuudesta, mutta enimmäkseen harmaus ja loska ja ihmisten sulkeutuneisuus (omanikin) saa lähinnä ahdistumaan. Etenkin nyt, kun masennus on puhjennut, pelottaa vähän, miten tästä talvesta selviän, kun aiemminkin olen epäillyt kaamosmasennuksen mahdollisuutta.

Ja etenkin nyt, kun olen taas yksin. Ihan jäätävää miten syviin vesiin yhden bussimatkan aikana pääsee omien ajatustensa ympäröimänä. Mietin, miten minusta on enää ikinä uuteen parisuhteeseen, luottamukseen, välittämiseen, rakastamiseen. Voiko minun kanssa kukaan ollakaan parisuhteessa, luottaa minuun, välittää minusta, rakastaa minua? Olen kuitenkin selvästi epäonnistunut tähänkin asti. En ole riittänyt tai kelvannut, en ole viehättävä, muuta kuin ehkä humalaisten ölisijöiden silmissä (ja silloinkin todennäköisesti vain pari tissejä ja pakarat). Koen olevani myös huono ystävä. En osaa pukea sanoiksi, että miksi, mutta olen varma, että olen huono. Olo on yksinäinen ja eristäytynyt. Kun olisi joku, jonka olkapäähän nojata ihan koska vaan. Toisaalta en halua olla kenellekään taakka tai vaiva... Parempi vaan olla hiljaa ja yksin.

Näiden ajatusten kanssa kävelin bussipysäkiltä lähimetsän läpi. Samalla Spotifystä lähti soimaan sattumalta tämä biisi:

Nothing can move me when I'm fading
Slowly turning into air
No one can see me when I'm hiding
Somewhere beyond reality

I'm drifting away to my own landscape
Floating on the rivers of despair
And when the world upon my shoulders wears too heavy
I let it slip away

I am safe here
Inside my white darkness
Problems don't bother me in here
All alone here, a world in white darkness
The one place to where I always will return
Always will return

I won't deny that I am tempted
To stay here and to never ever leave
But to go away for good I need a reason
A battle impossible to win

Nowadays I'm stronger, feeling more secure
Dealing with my problems that I've had before
I've finally found the harmony I need in life
I need to be awake, don't let it wither away
  ---

- Nightingale - White Darkness -

Jospa se lumipeite käärisi minutkin omaan valkoiseen pimeyteen ja voisin sulkea itseni maailmalta toviksi. Ainakin se luminen ja hiljainen metsä oli hyväksyväinen. Kissat kotona onneksi sai taas muistamaan, että on syytä kuitenkin jatkaa olemista. Tein pirteän väristä ruokaa (yritän leikkiä vegaania). Ja jotain toivoakin on... Olen löytänyt psykoterapeutin, jonka kanssa aloitan käynnit alkuvuodesta. Vaikeaa sekin varmasti tulee olemaan, mutta ainakin tutustumiskäynnin perusteella oli helppo puhua asioista hänelle. Jos vaan jaksaisi kevääseen...?