Harmillisen harvoin tulee päivitettyä tätä blogia, vaikka aluksi niin kovasti lupasin... Noh, toivottavasti reissukuvat on saavuttaneet kiinnostuneimmat seuraajat naamakirjan kautta ja muutenkin jos on ikävä niin saa ehdottomasti kysellä. Kiirettä kuitenkin pitää ja ei ole ihan aina mielessä mitä terveisiä oon luvannut kellekin kertoa ;)
Huh huh, en tiedä kyllä edes mistä aloittaa. Pienessä paketissa sanottuna on ollut tähän mennessä todella huima kokemus, sekä työn että reissaamisen puolesta, ja runsas liuta uusia ystäviäkin on kertynyt matkan varrella, mikä on pelkästään hyvä ja rikastuttava asia! Toki lieviä vastoinkäymisiäkin on tässä matkan varrella sattunut, mutta nekin aina kasvattaa ihmisenä eteenpäin, jos vaan osaa ottaa ne opit vastaan.
No mutta, tarpeeksi geneeristä lässytystä! Asiaan! Mitä kivaa oon tehnyt töissä viimeisen parin kuukauden aikana? Apinaosastolta siirryin joulukuun puolivälissä (Suomen loman jälkeen) nisäkäspuolelle jossa on vaikka mitä kaikkia kivoja eri otuksia! Opin siivoamaan ja ruokkimaan kutakin lajia vähän kuin yksi kerrallaan, ja periaatteessa joka päivä tuli jotain uutta vastaan. Oma tuutorini oli todella avulias ja kertoi mielellään eri eläimistä, niiden taustoista, käytöksestä ja mistä ikinä mieleen juolahti kysyä. Apinasaarilla tahti oli usein todella kiireinen ja siivous paikoin erittäin fyysisesti rankkaa, jolloin aikaa ei jäänyt paljoa oppimiselle tai kyselemisille. Tilat oli myös erilaiset, joten siinä joutui olla aika paljon yksinään eikä sitten pystynyt jutella "esimiehelle" tai kokeneille työntekijöille kuten nisäkäsosastolla. Tähän mennessä ehkä mukavin työskentelykokemus sekä eläinten että ihmisten osalta siis.
Tällä hetkellä olen karanteenipuolella. Kaksi kuukautta alla ja taas on joutunut ihan omanlaiset työskentelytavat oppimaan. Tavallaan hieman turhauttavaa joka osastolla aloittaa "nollista", mutta onhan se ymmärrettävää kun joka puolella on niin eri tavat työskennellä, johtuen eri eläinlajeista, eläinten tilasta (karanteenissa eläimet tulevat niin erilaisista olosuhteista että jokaisen kohdalla pitää miettiä oma etenemistapansa) ja tarpeista, sekä toki sekin kun on taas uudet ihmiset, jotka ei ole yhtään perillä omasta osaamistasosta. Eikä sitä aina viitsi tuputtaa itseään, että "hei, mä osaan tän jo", koska siitä tulee välillä vähän ylimielinen tunne, enkä halua antaa sellaista kuvaa.
Karanteeniduuneista kerrottakoon sen verran, että täällä on tiukemmat protokollat (eli työskentelyohjeet ja -säännöt) kuin muilla osastoilla, johtuen siitä että eläimet tulevat tätä kautta AAPiin, ja olosuhteet, joissa ne ovat olleet, vaihtelevat suuresti. Lisäksi tautiriski muodostaa myös omat haasteensa. Jokainen uusi eläin laitetaan omaan "yksiöönsä", ja jokainen niistä on oma eristetty yksikkönsä, joka sisältää vielä ns. "pre-unitin" (esi-yksikön?). Jokainen näistä huoneista on erikseen ilmastoitu, ettei ilman kautta tarttuvat taudit pääse kulkemaan yksiköstä toiseen tai suojaamattomien ihmisten ilmoille yleisiin tiloihin (keittiö, toimisto jne).
Joka yksikössä on omat jalkineet, siivousvälineet jne. ja siivousta varten on puettava erillinen haalari, joka laitetaan pyykkiin joka siivouksen jälkeen. Joidenkin eläinlajien kohdalla tiettyjen zoonoosien (ihmisiin tarttuvien tautien) riskin vuoksi joutuu vielä käymään suihkussa siivouksen tai jopa pelkän ruokinnan jälkeen. Oma ennätys tähän mennessä on muistaakseni 5 suihkua yhden päivän aikana! Fyysisesti tämä(kin) osasto on rankkaa duunia, vaikkakin välillä tuntuu menevän enemmän aikaa vaatteidenvaihtoon ja muihin varotoimiin, mutta tarkkaa huolellisuutta (ja jynssäystä, eritoten tyhjien yksiköiden siivousten kohdalla...) vaativien osuuksien takia lähes joka päivä saa hien pintaan jossain vaiheessa.
Kesäkuun alussa siirryn simpanssipuolelle, joka ehkä jännittää eniten näistä neljästä "osiosta" siitä yksinkertaisesta syystä, että kyseessä on kuitenkin iso ja älykäs eläinlaji, jolla on ehdottomasti voimat tappaa ihminen, jos sille päälle sattuvat ja mahdollisuus tarjoutuu. Siksipä toki turvallisuustoimenpiteet ovat erittäin tiukat sielläkin, että saa nähdä mitä työmahdollisuuksia "pelkälle vapaaehtoiselle" on tarjolla...
Mitäs muuta yleisesti... On tullut koettua kyllä melkoista ylä- ja alamäkeä sekä työn että yksityiselämän suunnilla; eikä vähiten joulukuisen Suomen reissun jälkeen (ja nyt taas kun tänään saavuin lyhyeltä yllätysvisiitiltä kotiin). Koti-ikävä on kasvanut mitä pidemmälle vuotta on edennyt, vaikka välillä on hienojakin hetkiä ja kämppisten sekä työkavereiden kanssa tulee melko hyvin toimeen. On kuitenkin todettava, että läheisimpien ja tärkeimpien kanssa ajan viettäminen, syvälliset keskustelut ja hauskat hetket ovat kenties se suurin suola mikä täältä puuttuu. Ehkäpä siksi on tullut yhä enemmän vierailtua tuolla Haagin suunnalla, kun on siellä se henkireikä ja ihmisiä joiden kanssa voi puhua mistä vaan ongelmista mitä täällä on ilmaantunut, ja helpottaa sitä taakkaa jonkin verran.
Noh, enää jäljellä neljä kuukautta, johon siihenkin sisältyy kaksi Suomen reissua. Pian mä olen jo kotona <3
Suunnittelin tässä joku kerta kirjoittelevani hieman juttua näistä maiden välisistä kontrasteista sekä asioista, mitä kaipaan Suomessa, mitä en kaipaa, ja mitä täällä tulen todennäköisesti kaipaamaan. Mutta en lupaa mitään. Ehkä sitten kesemmällä ;)
Siihen asti, tot ziens!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti