Eläinhommia tiivistettynä!

Harmillisen harvoin tulee päivitettyä tätä blogia, vaikka aluksi niin kovasti lupasin... Noh, toivottavasti reissukuvat on saavuttaneet kiinnostuneimmat seuraajat naamakirjan kautta ja muutenkin jos on ikävä niin saa ehdottomasti kysellä. Kiirettä kuitenkin pitää ja ei ole ihan aina mielessä mitä terveisiä oon luvannut kellekin kertoa ;)

Huh huh, en tiedä kyllä edes mistä aloittaa. Pienessä paketissa sanottuna on ollut tähän mennessä todella huima kokemus, sekä työn että reissaamisen puolesta, ja runsas liuta uusia ystäviäkin on kertynyt matkan varrella, mikä on pelkästään hyvä ja rikastuttava asia! Toki lieviä vastoinkäymisiäkin on tässä matkan varrella sattunut, mutta nekin aina kasvattaa ihmisenä eteenpäin, jos vaan osaa ottaa ne opit vastaan.

No mutta, tarpeeksi geneeristä lässytystä! Asiaan! Mitä kivaa oon tehnyt töissä viimeisen parin kuukauden aikana? Apinaosastolta siirryin joulukuun puolivälissä (Suomen loman jälkeen) nisäkäspuolelle jossa on vaikka mitä kaikkia kivoja eri otuksia! Opin siivoamaan ja ruokkimaan kutakin lajia vähän kuin yksi kerrallaan, ja periaatteessa joka päivä tuli jotain uutta vastaan. Oma tuutorini oli todella avulias ja kertoi mielellään eri eläimistä, niiden taustoista, käytöksestä ja mistä ikinä mieleen juolahti kysyä. Apinasaarilla tahti oli usein todella kiireinen ja siivous paikoin erittäin fyysisesti rankkaa, jolloin aikaa ei jäänyt paljoa oppimiselle tai kyselemisille. Tilat oli myös erilaiset, joten siinä joutui olla aika paljon yksinään eikä sitten pystynyt jutella "esimiehelle" tai kokeneille työntekijöille kuten nisäkäsosastolla. Tähän mennessä ehkä mukavin työskentelykokemus sekä eläinten että ihmisten osalta siis.

Tällä hetkellä olen karanteenipuolella. Kaksi kuukautta alla ja taas on joutunut ihan omanlaiset työskentelytavat oppimaan. Tavallaan hieman turhauttavaa joka osastolla aloittaa "nollista", mutta onhan se ymmärrettävää kun joka puolella on niin eri tavat työskennellä, johtuen eri eläinlajeista, eläinten tilasta (karanteenissa eläimet tulevat niin erilaisista olosuhteista että jokaisen kohdalla pitää miettiä oma etenemistapansa) ja tarpeista, sekä toki sekin kun on taas uudet ihmiset, jotka ei ole yhtään perillä omasta osaamistasosta. Eikä sitä aina viitsi tuputtaa itseään, että "hei, mä osaan tän jo", koska siitä tulee välillä vähän ylimielinen tunne, enkä halua antaa sellaista kuvaa.

Karanteeniduuneista kerrottakoon sen verran, että täällä on tiukemmat protokollat (eli työskentelyohjeet ja -säännöt) kuin muilla osastoilla, johtuen siitä että eläimet tulevat tätä kautta AAPiin, ja olosuhteet, joissa ne ovat olleet, vaihtelevat suuresti. Lisäksi tautiriski muodostaa myös omat haasteensa. Jokainen uusi eläin laitetaan omaan "yksiöönsä", ja jokainen niistä on oma eristetty yksikkönsä, joka sisältää vielä ns. "pre-unitin" (esi-yksikön?). Jokainen näistä huoneista on erikseen ilmastoitu, ettei ilman kautta tarttuvat taudit pääse kulkemaan yksiköstä toiseen tai suojaamattomien ihmisten ilmoille yleisiin tiloihin (keittiö, toimisto jne).

Joka yksikössä on omat jalkineet, siivousvälineet jne. ja siivousta varten on puettava erillinen haalari, joka laitetaan pyykkiin joka siivouksen jälkeen. Joidenkin eläinlajien kohdalla tiettyjen zoonoosien (ihmisiin tarttuvien tautien) riskin vuoksi joutuu vielä käymään suihkussa siivouksen tai jopa pelkän ruokinnan jälkeen. Oma ennätys tähän mennessä on muistaakseni 5 suihkua yhden päivän aikana! Fyysisesti tämä(kin) osasto on rankkaa duunia, vaikkakin välillä tuntuu menevän enemmän aikaa vaatteidenvaihtoon ja muihin varotoimiin, mutta tarkkaa huolellisuutta (ja jynssäystä, eritoten tyhjien yksiköiden siivousten kohdalla...) vaativien osuuksien takia lähes joka päivä saa hien pintaan jossain vaiheessa.

Kesäkuun alussa siirryn simpanssipuolelle, joka ehkä jännittää eniten näistä neljästä "osiosta" siitä yksinkertaisesta syystä, että kyseessä on kuitenkin iso ja älykäs eläinlaji, jolla on ehdottomasti voimat tappaa ihminen, jos sille päälle sattuvat ja mahdollisuus tarjoutuu. Siksipä toki turvallisuustoimenpiteet ovat erittäin tiukat sielläkin, että saa nähdä mitä työmahdollisuuksia "pelkälle vapaaehtoiselle" on tarjolla...

Mitäs muuta yleisesti... On tullut koettua kyllä melkoista ylä- ja alamäkeä sekä työn että yksityiselämän suunnilla; eikä vähiten joulukuisen Suomen reissun jälkeen (ja nyt taas kun tänään saavuin lyhyeltä yllätysvisiitiltä kotiin). Koti-ikävä on kasvanut mitä pidemmälle vuotta on edennyt, vaikka välillä on hienojakin hetkiä ja kämppisten sekä työkavereiden kanssa tulee melko hyvin toimeen. On kuitenkin todettava, että läheisimpien ja tärkeimpien kanssa ajan viettäminen, syvälliset keskustelut ja hauskat hetket ovat kenties se suurin suola mikä täältä puuttuu. Ehkäpä siksi on tullut yhä enemmän vierailtua tuolla Haagin suunnalla, kun on siellä se henkireikä ja ihmisiä joiden kanssa voi puhua mistä vaan ongelmista mitä täällä on ilmaantunut, ja helpottaa sitä taakkaa jonkin verran.

Noh, enää jäljellä neljä kuukautta, johon siihenkin sisältyy kaksi Suomen reissua. Pian mä olen jo kotona <3

Suunnittelin tässä joku kerta kirjoittelevani hieman juttua näistä maiden välisistä kontrasteista sekä asioista, mitä kaipaan Suomessa, mitä en kaipaa, ja mitä täällä tulen todennäköisesti kaipaamaan. Mutta en lupaa mitään. Ehkä sitten kesemmällä ;)

Siihen asti, tot ziens!

Anne Frank House ja monikulttuurisuus

Kuten otsikosta voi päätellä, tein visiitin Anne Frank-museoon Amsterdamissa tässä eräs päivä. Sain pitkästä aikaa inspiraation kirjoittaa jotain, koska koen että aihe on aina ajankohtainen, ennen kaikkea juuri nyt. Monikulttuurisuus on monille kirosana, mutta sen ei toivoisi sitä olevan.

Sille, joka ei tiedä, kuka oli Anne Frank, tiedoksi, että Anne oli nuori juutalaistyttö, joka piileskeli perheensä kanssa Saksan miehittämässä Amsterdamissa II maailmnsodan aikana. Historiaa sopii lukea: http://www.annefrank.org/
Talossa käydessä tuli tuskallisen selväksi, miten sota ja vaino vaikuttaa yksittäiseen ihmiseen. On suorastaan karmivan upeaa, miten tarkasti Frankin perheen tarina on selvitetty alusta loppuun saakka; mitä talossa on tapahtunut ja miten teini-ikäinen tyttö on siihen reagoinut, oman päänsä sisällä sekä ulkoisesti. En ennen tätä ole lukenut Anne Frankin päiväkirjaa, mutta nyt ostin sen viimein suomeksi käännettynä (uusimman version) ja päätin sen lähiaikoina aloittaa kunhan ensin luen pari muuta keskeneräistä teosta pois kuleksimasta... Ärsyttävää kun on tällainen periaate ettei viitsi aloittaa uutta kirjaa ennenkuin vanhat on luettu, vaikka kuinka olisi polte uuteen!

Tuliaiskaupasta lähti tosiaan vähän perehtymismateriaalia matkaan. Suosittelen museovisiittiä kaikille erittäin lämpimästi.

Anne Frankin tarinan oleellisin pointti historiallisuuden ohella on se, että ihmisten lokerointi tiettyjen ulkoisten ominaisuuksien perusteella on täysin perusteetonta. Natsit syyttivät juutalaisia taloudellisesta ahdingostaan ja rakensivat aivan tyhjästä syyllistävän tarinan, jotta voisivat perustella omia toimiaan toisen maailmansodan aikana. Sodasta itsestään on kirjoitettu niin paljon tutkimusta ja muuta analyysiä löytyy internetin täydeltä, etten ala analysoimaan asiaa sen tarkemmin tässä.

Viime vuosien kasvava muukalaisviha ympäri Eurooppaa on alkanut saada todella pelottavia piirteitä. Oikean siiven ääriliikkeet ovat äänekkäästi alkaneet vaatimaan maahanmuuttajien oikeuksien ja etuuksien karsimista. Perusteena näille vaatimuksille tarjotaan milloin mitäkin tekosyytä, mutta pohjimmillaan näillä ihmisillä on huoli kantaväestön hyvinvoinnista. Ihan ylevä pohja kyllä, mutta asiassa on toinenkin puoli. Nimittäin näiden maahanmuuttajien etuudet ja oikeudet eivät ole keneltäkään muulta pois. Leikkauksia kaikkien etuuksiin tehtäisiin aivan varmasti muutenkin ja valtiontalouden kestävyys tuskin on pelkästään yhdestä menolähteestä kiinni. Tästä talousaiheestakin on varmasti parempia laskelmia ja ajatuksia esitetty joten enpä tartu siihenkään.

Mitä sitten ajan takaa tällä postauksella? Museokäynnin aikana ja sen jälkeen ajattelin todella paljon sitä, mistä ihmisten viha erilaisuutta kohtaan pohjautuu. Ajattelin paljon omaakin Hollannissa oloa - olenhan täällä muukalainen ja "maahanmuuttaja" - ja sitä miten eri näkökulmasta olen alkanut katsella "meitä suomalaisia" ja "ulkomaalaisia." Käytän heittomerkkejä, koska tietyllä tapaa ihmisten rajaaminen kansallisuuden tai muun kulttuurijaon perusteella tuntuu niin pinnalliselta. Mitä enemmän täällä on tutustunut uusiin ihmisiin, sitä enemmän on saanut huomata miten samanlaisia, ja yhtäaikaa erilaisia ihmiset ovat.

Kulttuurieroja toki on, ja monesti ne saattavat hetkellisesti hätkähdyttää tai saada otsan kurtistumaan epäuskoisesti tai kummastuneena. Hyvänä esimerkkinä hollantilaisten suorasanaisuus, tai välimerellisten ihmisten ylitsepursuava yhteisöllisyys. Nämä kuitenkin ovat melko suurpiirteisiä luonteenpiirteitä, ja yksilötasolla jokaikinen on lopulta erilainen keskenään. On helppo luoda karrikoitu mielikuva espanjalaisista äänekkäänä isona yhtenä porukkana liikkuvana massana, mutta yhtä lailla heihinkin mahtuu erakkoluonteita ja hiljaisia sivustaseuraajia. Ei siis kannata ryhmitellä ihmisiä pelkän kulttuuritaustan perusteella! Suurin yksittäinen tekijä, minkä perusteella itsekin ihmiset jaottelen, on heidän lähestymistapansa uusiin ihmisiin; ja sehän on vain luonnollista. Miten joku suhtautuu minuun ensimmäistä kertaa vaikuttaa paljon siihen, miten itse suhtaudun häneen.

Jokaikinen joka päättää lähteä omasta kotimaastaan, on ensinnäkin suunnattoman rohkea (en nyt yritä itseäni tässä kehua vaikka se siltä kuulostaakin), tai vaihtoehtoisesti epätoivoinen. Rohkeus lähteä oman kulttuurisidonnaisryhmänsä ulkopuolelle, missä ei välttämättä ymmärretä niinkin perusasiaa kuin omaa kieltä, on ihan omaa luokkaansa ja siitä voisi kirjoittaa vaikka kirjan (ja varmaan onkin)... Epätoivo lähteä kumpuaa monesti siitä, että kokee oman maansa mahdollisuudet elää itselle mahdottomiksi ja toivoo löytävänsä niitä muualta. Molemmissa asenteissa on tietty omat vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta olennaisena asiana "vastaanottavan maan" suhteen olisi (siis ei pelkästään Suomessa) se, että suhtautuu avomielisesti jokaiseen yksilöön, eikä niputa ketään kansallisuuden tai uskonnon puolesta tiettyyn kastiin.

Tottakai jokainen maahanmuuttaja on itsekin vastuussa siitä, että pitää oman mielensä avoimena uusille asioille, ja eri tavalla toimimiselle. Ajatustasolla helppo todeta, mutta käytännössä omista opituista perusarvoista poikkeaminen ja uudenlaisen käyttäytymisen oppiminen on välillä vaikeaa. Sekään ei helpota asiaa että itse uudessa ympäristössä olevana kokee monet uudet haasteet (ihan vaikkapa lääkärissä käynnistä lähtien) todella vaikeina ja se lisää stressiä sekä antipatioita paikallisia kohtaan; voi ahdistaa jos ei ymmärretä ja aina vieraalla kielellä kommunikointi on vaikeampaa kuin omalla - osasi sitä vierasta kieltä sitten miten hyvin tahansa! Olen huomannut että vaikka omakin englanninkielen taito on melko sujuva, niin silti joskus huomaa olevansa kuvailevien sanojen puutteessa - ja tätäkään tekstiä en varmana olisi saanut aikaiseksi muuten kuin suomeksi.

On siis hyvä koittaa asettaa itsensä toisen asemaan, ja oikeasti miettiä miten itse toimisi vastaavassa tilanteessa (ja uskokaa pois - se on todellisuudessa tuhannesti vaikeampaa kun ajatuksista siirrytään toteutustasolle!)

Tästäkin aiheesta on varmasti kirjoitettu niin paljon paremmin ja syvemmällä analyysillä, mutta halusinpahan jollain tavalla avata ajatusmaailmaani ja mitä juttuja Anne Frankin elämä (ja etenkin kuolema) toi omaan pieneen päähän. Toivottavasti tästä nyt hieman välittyy mun ajatuksenjuoksu tämän aiheen tiimoilta.

Itsellänihän oli tässä pari viikkoa hieman matalalentoaikaa, kun iski astetta kovempi koti-ikävä. Liittynee jotenkin siihen, että olen tosiaan ollut täällä puoli vuotta, käynyt Suomessa sinä aikana kerran ja nähnyt vain murto-osan kavereista sinä aikana... Niistäkin suurin osa yhden päivän iltana, jolloin oli vähän muutakin hässakkaa, mistä seurasi se ettei ehtinyt vaihtaa kuulumisia haluamallaan tavalla. Ääh, ei tästä ollut tarkoitus tulla mitään ahdistus-avautumistekstiä! Joka tapauksessa on tullut tehtyä analyysiä ja itsetutkiskelua, jonka seurauksena on taas oppinut asioita itsestään ja muista. Mitkä asiat ja ihmiset ovat tärkeimpiä elämässä ja mistä periaatteista on hyvä pitää kiinni nyt ja jatkossa, ja mistä ominaisuuksista olisi hyvä oppia pois.

Tl;dr: Can't we all just get along?!