perjantai 24. lokakuuta 2014

Secret of Monkey Island

Noniin. Hups, vähän kesti. Onhan täällä jo toista kuukautta pyöritty... Englanti taittuu jo rutkasti notkeammin kuin aluksi, ja hollantiakin on tullut opiskeltua jonkin verran. Ik ben verward. Ollaan opiskeltu vähän verbejä (schoonmaken!!), numeroita (zevenentwintig!!) ja sanoja, joista on kaupassa hyötyä (ik heb geen contant!!), tai sitten ei... Hoe kan dat nou?

Viimeinen ehtoolli... siis aamupala ^_^
 Hmm. Mulla on ollut luonnos tästä blogauksesta jo monta viikkoa työpöydällä, enkä nyt viitti alkaa poistellakaan juttuja enää kun on jo kerran kirjoitettu, joten mennään sen mukaan. Eli jatketaan siis vielä vähän ensimmäisistä seikkailuista lentokenttäilyn parissa ja jos sitten vaikka siitä duunistakin ehtisi... Syyskuun ensimmäinen päivä meni kyllä harvinaisen sumuisessa tilassa, kun viimeisenä yönä ei oikein unta saanut (syystä jos toisestakin). Lentokentälle pääsin kuitenkin ehjänä, mutta väsyneenä, ja pulasta minut pelasti lentokentällä töissä olleen ystävän loihtima aamupala (vuohenjuusto-toastia, banaania ja vanilja-lattea sekä kaupanpäällisiksi vielä pullia!). Ihanaa. Yksi mielenkiintoinen huomio: multa ei kysytty passia kertaakaan koko lentoreissun aikana missään! Onks tää joku Schengen-alueen erikoisuus? Hieman hämmentävää, kun olin joka välissä kaivamassa taskusta passia sitä näyttääkseni, mutta ei sitä kukaan halunnut nähdä!
Ruotsia yläilmoista~
 Ai niin ja mikä tärkeintä: matka Schipolista Almereen kesti vain puoli tuntia! Toisinsanottuna Amsterdamin riennot ovat todella, todella lähellä. Ei paha. Kerran jo käyty 'Damissa, ja vasta kauppakadun ympärillä (sekä De Pijpissä) hieman pyöritty, eli takaisin pitää päästä ehdottomasti. Tässähän tulee pian kiire jos meinaa mualimaa nähdä täällä päässä. Noh, onhan tässä parin kuukauden sisällä tulossa jo neljä keikkareissua (Pain of Salvation Baarlossa - josta btw ajattelin kirjoittaa oman postauksensa, ehkä joskus - , Opeth Amsterdamissa, The Gathering Nijmegenissä ja Anathema Utrechtissä), sillä pääsee jo hyvin alkuun! Ja lisääkin tulossa, ostelin nimittäin The Sirens-keikalle joulukuulle jo lipun! Kyseinen kokoonpano on siis Anneke van Giersbergenin, Liv Kristinen ja Kari Rueslåtten:in trio joka esittää keikoilla kyseisten naikkosten aiempien bändien tuotantoa ja oletettavasti myös soolokamaa. Jännä nähdä mitä sieltä tulee!
Seuraa muutama kuva Amsterdamin reissulta:
Amsterdam Centraal

Street art <3

"Tourists..."

De bierkoning, omnomnom!

Amstelhaven
Syyskuun aloittanut viikko tosiaan meni aika tiiviisti kämpillä lepäillessä, mitä nyt muutaman kerran pyörähdin keskustassa ostelemassa muutamia olennaisia tarvikkeita (kuten pesuaineita, ruokaa, vaatteita ym). Onneksi sinne on lyhyt matka pyöräillä, eikä jyrkkien mäkien rullaamista ylös alas tarvitse pelätä - niitä kun ei ole. Ja on pitkästä aikaa tosi kiva olla oma pyörä - ja ilmeisesti mulla kävi tosi hyvä tuuri, kämppisten mankelit kun on kuulemma aika vanhanlaisia ja huonoja - jolla pääsee töihin ja takaisin, ja vaikka mihin! Amsterdamiinkin tosiaan pyöräreittejä alle 30km, jos vaikka joskus ihan hulluksi ryhtyisi ja lähtisi vähän polkemaan (edit: niin... 60km tuli poljettua yhteensä tossa pariin otteeseen jo, eli kyllä, olen hullu)!

First impressions of Almere:
Kaupunginosa, jossa asun, on Filmwijk, ja kaikki kadunnimet liittyvät jollain tapaa Hollywoodiin tai näyttelijöihin/ohjaajiin tms.

Kämpän julkisivu. Hieman vaatisi pihatöitä

Lähimarketin valikoimaa

Kotikatu

Koko kaupunki on täynnä uutuudenkiiltävää arkkitehtuuria :)

Ensimmäinen varsinainen työviikko meni todella nopeasti. Oli todella siistiä oppia kaikkea uutta, etenkin erilaisista apinalajeista ja niiden käyttäytymisestä. Perustyö on kuitenkin melko samaa kuin muidenkin eläinten kanssa. Elintilojen siivousta ja ruokintaa. Ensimmäiset 3kk vietän "apinasaarella" (yeees, the iiiislaaaand), jossa on neljä osastoa (kaikissa neljästä kuuteen "huonetta") jotka voi yhdistää siten, että kullakin osastolla on kaksi ulkoaitausta. Näin ollen saarelle mahtuu siis yhtäaikaa kahdeksan eri ryhmää.

Työmatkan idyllimaisemia:


Aamuauringon säteet usvan seassa <3
Flevoland-provinssin ainoa "linna" (ja sekin keskeneräinen, hah!)
Normaaliin työpäivään apinaosastolla kuuluu aamupalaveri, jossa käydään läpi tulevan päivän ohjelma; ruokien ja tarvikkeiden hakeminen varastolta, eläinten ruokien (ns. aamupala, lounas ja päivällinen) punnitseminen ja paloittelu; ulkoaitausten turvatarkastukset ja sisäaitausten siivoaminen. Kuluneen parin kuukauden aikana on jo muodostunut aika tutuiksi nämä rutiinit. Tunnistan tällä hetkellä lähes kaikki ryhmät saarella (lukuunottamatta beta-puolen ryhmiä, niitä kun ei pääse muut kuin vakityöntekijät hoitamaan, johtuen siitä että niillä saattaa olla jokin ihmisiin tarttuva vaarallinen zoonoosi, muistaakseni herpes B), ja olen jo päässyt ruokkimaan lähes kaikkia ryhmiä. Uusia juttuja pääsee tekemään ja kokeilemaan sitä mukaa kun oppii edelliset asiat ja osaa tehdä ne itsenäisesti. Aluksi siis lähinnä siivosin ja leikkelin/mittasin ruokia työntekijän valvonnan alla, mutta nyt jo teen "saaritarkastuksia" (eli sähköaidan toiminnan sekä aitauksen virikkeiden turvallisuuden (ovatko ehjiä jne) tarkastaminen) itsenäisesti, lähes kaikkia ryhmiäkin pääsen jo ruokkimaan, ja olen jo viime päivinä päässyt päästämään "omia" ryhmiäni ulos ja sisään. Oma-aloitteellisuus ja oppimisnopeus siis vaikuttaa erittäin paljon työnkuvaan.
Virikkeiden valmistelua. Näihin letkuihin laitetaan sisään heinään käärittyjä hedelmäpaloja, joita apinat sitten voivat nyppiä näppärin sormin herkuteltaviksi

Oran-berberiapina chillailemassa puomin päällä :) Tämä kaveri pääsi jo kumppaninsa kanssa uuteen kotiin Ranskaan!

Puhdasta! Kaikissa aitauksissa ei käytetä sahanpurua, tämä tilanne on poikkeus.

Lisää hedelmäherkku-virikkeitä!

Gamma-saaren paviaanien aitaus on todella upea :)

Lounas ruokitaan pääasiassa ulos

Lutut (jaavanmakaki) nauttimassa päivällistä, joka ruokitaan sisäaitaukseen, jotta eläimet olisi helppo saada yöksi sisätiloihin
Kaksi apinaryhmää on jo lähtenyt uusiin koteihin, ja kolmas odottaa lähtöä pian - viime viikolla nimittäin selvisi että ne ovat puhtaita (ei kampylobakteeritartuntaa) ja vastaanottava eläintarha alkoi järjestellä kuljetusasioita. Olen siis aikamoisen etukoikeutetussa asemassa kun pääsen näitä juttuja näkemään, koska saaren puolelta ei kamalan usein lähde pitkäaikaisryhmiä uusiin koteihin! Ensimmäisen lähteneen ryhmän kanssa lähinnä seurasin sivusta tekemistä, mutta se nyt on ihan ymmärrettävää, kun kyseessä oli ehkä kolmas varsinainen työpäivä. Villieläinten siirtäminen paikasta toiseen ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu, vaan vaatii pitkää valmistelua, eläinten "kouluttamista" kiinniottotunneliin ja paljon kärsivällisyyttä. Sittenkään ei aina kaikki mene ihan putkeen, niinkuin ei tälläkään kertaa. Esimerkiksi ensimmäisen ryhmän kohdalla vain kaksi kuudesta saatiin tunneliin napattua, loput saivat rauhoittavan nukutusnuolen ja nostettiin niissä ensin kiinniottohäkkiin, josta ne virottuaan pääsivät kuljetuslaatikkoon. Rauhoitettua eläintä ei mielellään laiteta liian uneliaana kuljetukseen, ellei ole ihan pakko, koska hoitajien mukaan monesti siellä laatikossa herääminen aiheuttaa enemmän stressiä kuin itse kiinniottaminen. Ja onhan se aika hurjaa, kun miettii että jos itse nukahtaisi ja sitten heräisikin jossain ihan muualla, niin kyllähän sitä olisi ihan paniikissa!

Kuljetuslaatikoiden preppausta: purua pohjalle, vesikupit puhtaaksi ja ruokaa nurkkaan!

Nimilaput päälle ja matkaan. Kaverukset oli jo muutaman minuutin hämmennyksen jälkeen tyytyväisesti mussuttamassa omenaa :)

"Ai eikö tää lähdekään ihan omin käsin auki? No höh"

Tämänkokoisessa lootassa voisi kuljettaa vaikkapa leijonaa! Nyt pistettiin seinä keskelle ja siitä saatiin kuljetuslaatikko kahdelle berberiapinalle :)

Jos näistä eläintenhoitohommista tulee mieleen jotain mikä kiinnostaisi tietää, niin saa kysyä. En välttämättä osaa selittää kaikkea kiinnostavaa ja/tai olennaista auki itse :D AAP:in toiminnasta järjestönä ajattelin kirjoittaa jossain vaiheessa oman blogipostauksensa, koska järjestön johtaja näki tärkeäksi pitää meille uusille vapaaehtoisille/EVS-läisille aiheesta pienimuotoisen luennon. Kunnon oppilaanahan mulla on siitä erilliset muistiinpanot ;)

Hirveästi kuvia ei työpäivien aikana ehdi ottaa, ja oikeastaan ihan kaikesta ei saakaan ottaa kuvia. Pitää aina kysyä lupa jos haluaa jotain kuvata. Suurin syy tähän käytäntöön on se, että moni näistä eläimistä tulee laittomana lemmikkinä maahan, ja kuvauskiellolla pyritään estämään entisiä omistajia löytämästä esimerkiksi huostaanotettuja tapauksia. Joka tapauksessa suunnittelen lähteväni jonain nättinä vapaapäivänä muuten vaan pyörimään mestoille että voin napsia kuvia talteen itselle, ja Kunnon Kameralla (tm). Vaikka kännykän kamera onkin ihan ok ja laadukas, niin kyllä tuo minunkin muinaiskapistus vielä sen voittaa ihan satanolla :)

No mitäs muuta. Työporukka on ollut tosi mukavaa, ja lähestulkoon kaikki puhuvat tosi hyvää englantia, johtuen siitä että järjestö on melko kansainvälinen. Ei pelkästään EVS:n takia, vaan monet vapaaehtoiset ja vakityöntekijät ovat muualta kuin Alankomaista kotoisin.  Työpaikalla on tarjolla joka päivä ilmainen lounas. Tosin valikoima on vähän niin ja näin, sillä se on aina sama: leipää. Tässä on alkanut viime päivinä soimaan päässä muuan huumoribiisi vuosien takaa... Nomutta. Hieman on hollantilaistumista ilmassa, kun olen alkanut syödä toisinaan "jälkkäriksi" vaalean leivän suklaalevitteellä ja "hagelslag"illa (eli suklaaströsselillä). Kuulostaako epämieluisalta? Kyllä. Mutta maistuu kuitenkin! Heerlijk, kuten paikalliset sanoo.

Tulevat lounaat seuraavan 10kk ajalle on aika lailla tässä :D

Broodjes met hagelslag!
Tähän mennessä on kämppisten kanssa ollut elo lähestulkoon pelkkää iloa ja positiivisia yllätyksiä. Esimerkiksi ollaan syöty espanjalaisia tortilloja, kreikkalaisia kasvispullia ( ja wrapeja ja vaikka mitä herkkua. Ekaa kertaa pitkään aikaan on monta kertaa istahtanut valmiiseen pöytään. Kelpaa! Toki olen myös saman palveluksen tehnyt toiseen suuntaan. Muutamat risotot, tomaattikeitot ja muut omat spessut oon tarjonnut, ja kerran jopa "suomalaisia" lettuja mansikkahillolla (kyllä kelpas)! Ihan mahtavaa kun on samansieluisia kämppiksiä, joiden kanssa voi jakaa päivittäiset kotiaskareet ilman suurempia tahtojen taisteluita tai muuta hässäkkää.
Aito, oikea, sangria. Lekker!
Kissoja on edelleen kova ikävä, mutta siihen toki vähän auttaa paikalliset pikku sydäntenmurskaajat kuten tämä kehruupakkaus, joka on ottanut tavakseen toisinaan käppäillä taloon sisälle kuin mikäkin jumalatar, tai vähintään euroopanomistaja.

Seuraavat pari postausta on jo mielen syövereissä suunniteltuna, kunhan nyt saisi vaan aikaiseksi kirjoittaa. Odotettavissa ainakin jonkinnäköistä mehustelua Progpower Europe-festarista, orientaatioviikon koulutuksesta ja ehkä jopa jotakin paikalliskulttuurista. Saas nähdä mitä tässä ehtii rustailla kun kaikkea tekemistä, keikkoja ja reissaamista riittää lähes joka viikonlopulle! Tämä tosiaan viivästyi nyt yli kuukaudella, kun ensin oli niin kamalasti muka tekemistä ja sitten netti katkesi pariksi viikoksi, eikä sitten viitsinyt mobiilidatan kautta alkaa latailemaan (täällä sitä siis on rajattu määrä kuukaudessa), ja nyt sitten tämä on-arrival training. Huh, että aika menee nopsaan!

1 kommentti:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja paikat näyttää hienoilta! Mielenkiintoinen tuo lounas, ehhehe! Täällä on räntää, harmaata ja kylmää. Nauti viikonlopusta ja paljon haleja!

    VastaaPoista