Pain of Salvation -kimara, osa 1: Entropia

Koska Pain of Salvation alkaa pikkuhiljaa täyttää ehdottoman suosikkibändini lokeroa, ja kuuntelukertoja Last.fm:ssäkin alkaa olla jo kohta 2000, ajattelin että voisin suorittaa pienen kuuntelukierroksen bändin tuotannosta. Aloitan siis ensimmäisestä levystä ja jatkan eteenpäin kronologisesti yksi levy kerrallaan. Ja mikäs sen mukavampaa kuin jakaa kuuntelukokemukset kanssaihmisten kanssa tämän blogin kautta. Idea tähän tuli kaverilta, joka on tehnyt samankaltaisen projektin oman suosikkibändinsä kanssa, tosin tämä oli facebookin kautta. Tämä toimikoon myös sopivana prokrastinaatiopuuhana tässä samalla kun pitäisi lopputyötä tässä kirjoitella ja lukea kokeisiin ynnä muuta.

Mikäli arvon lukija ei ole kuullut bändistä aiemmin, Pain of Salvation on progressiivista rockia/metallia ja muuta vastaavaa omalaatuista musiikkia soittava ruotsalainen yhtye, jonka pääasiallisena säveltäjänä ja mastermindina hyörii multilahjakkuus Daniel Gildenlöw. Lisäinfoa bändin nettisivuilla (linkki yllä) ja vaikkapa wikipediassa.

Nosturin keikalta 3/2012 (c) Minä

Aloitamme siis levystä nimeltä Entropia, joka on julkaistu vuonna 1997. Itse olin tuolloin 10-vuotias ja autuaan tietämätön moisesta tapahtumasta. Ensikosketukseni levyyn on tapahtunut siis paljon myöhemmin, enkä muista tarkalleen koska olen ensimmäistä kertaa kuunnellut Entropian. Eikä se liiemmin ole koskaan ollut suuremmassa kulutuksessa soittolistallani. En oikein tiedä miksi, ehkä ei ole vaan tullut tartuttua siihen samaan tapaan, kuin niihin timanttisempiin levyihin, jotka ovat tuotannossa myöhemmin.

Olen muuten aika huono arvioimaan musiikillisia meriittejä, joten säästän ne niille viisaille musiikista enemmän tietäville ihmisille. Menen enemmän fiiliksen mukaan, enkä todennäköisesti käytä oikeaa termistöäkään. Joten niille, jotka haluavat olla rokkipoliiseja, niin voin heti disclaimerina kertoa, että suksikaa samantien kuuseen niiden hipsterilasienne kanssa, jos tekee mieli nillittää. Muutoin kommentit ja mielipiteet ovat tervetulleita!

Kuten muillakin PoSin albumeilla, Entropialla on levyn läpi kantava teema. Gildenlöw selventää:

"This album is a very complex concept that is pretty hard to grasp. It is about a family in a war situation, about a father that fails to protect his family, about a child who needs a father and not a soldier, about a society that kills and excludes and then takes its hand away from the remains in shock of what it has become. It is about a world I have chosen to call Entropia, which is a combination of the two words "Entropy" and "Utopia". Entropia is suspiciously similar to our world."

Hävettää tunnustaa etten ole aiemmin albumin teemaan tutustunut. Mutta muutenkin PoSin teemat ovat auenneet aina hieman hitaammin ja myönnettävä on sekin, että eivät ne sittenkään aina aukea ihan täysin. Sota teemana on laaja ja vaikea, mutta yksilön näkökulmasta katseltuna se on ehdottomasti toimiva, ja tuo sodan järjettömyyden ja sen ihmisille aiheuttamat kärsimykset tuskallisesti esiin. Se jos mikä tässä levyllä kuuluukin, niin musiikin tunnelman kuin vokalisaation ja lyriikoiden kautta.

Musiikillisesti Entropia on ehkä raskain PoS-albumi, mutta ei teemakaan sen puoleen kovin kevyt ole, eli sinällään sopivat toisilleen. Välistä sarjatulelta kuulostavat kitaravallit tuovat hyvää dynamiikkaa teeman mukaisesti, puhumattakaan vinksahtelevista rytmilajimuutoksista. Toisaalla surulliset ja hiljaisemmat hetket ovat myös erittäin riipiviä. Tunnelmanmuutokset saattavat olla äkillisiäkin, mikä tuo hienoa kontrastia biiseihin. Gildenlöw osoittaa jo tässä, että häneltä onnistuu niin herkkä fiilistely kuin rankka revittely. Laulutaidon kehitystä tosin näkee myöhemmillä levyillä niin paljon parempaan suuntaan, mikä on toki hyvä,mutta ei tästä kehtaa ihan täysiä pisteitä vielä antaa. Levyn alkupuoli on selkeästi menevämpää, kun taas loppuun päin muuttuu pohdiskelevammaksi ja hieman angstahtavaksi (kyllä, se on sana, päätin juuri), mikä tietysti teemaa ajatellen on ihan paikallaan.

Aiemmin vähäiselle jääneet kuuntelukerrat vaikeuttavat huomattavasti levyn pureskelua, kun yrittää imeä kaiken kerralla sisuksiin ja saada aikaan jotain järkeviä ajatuksia asiasta. Sitä se proge teettää, kun albumit vaativat useampia kuunteluja, että niistä osaa muodostaa jonkinnäköisen mielipiteen. Joitakin yksittäisiä biisejä tästä on tullut kuunneltua aiemmin, livenä ja erikseen (kyllä, syntini on kuunnella yksittäisiä biisejä ja jopa laittaa soittolistoja shufflelle...). Stress, Winning a War, Nightmist ja ! (Foreword) ovat tulleet siis tutuiksi ja nehän sieltä korvaan ensimmäisinä tarttuvatkin.

Tähän loppuun varmaankin sopisi linkittää levyltä eniten iskevä kappale, jonka valinta on tässä tilanteessa hieman vaikeaa. Sanon vielä että on todella hankala luoda ytimekästä loppukaneettia, enkä oikein osaa antaa pisteitäkään levylle, koska se vaatii selkeästi useamman kuuntelun muodostuakseen jonkinlaiseksi järkeväksi kokonaisuudeksi aivoissani. Mutta ehkäpä parhaiten kolahti tällä kertaa tuo Nightmist kaikessa massiivisuudessaan ja vinksahtaneisuudessaan.

"Why shall I die?
Oh god! Hear my voice! Tell me there are no questions.
Please give me a few more hours of this flair life...
It's mine!
As I am leaving, alone and afraid, I'm thinking of all the mistakes I've made.
I wish of my heart I could change only one!
I'd want to say "sorry" just one more time before I am gone!"

...Koherentti teksti, mikä se semmoinen on?

Loppukaneetti ja olutpäiväkirjan julkistus!

Kuuden viikon harjoittelu ohi, melkoista rallia. Mihin ihmeeseen se aika lentää kun on hauskaa? Eipä ole oikein ehtinyt blogiakaan päivittää (edes sitä "virallista" jota koulua varten tein).

Viimeisenä sunnuntaina ehti vielä paattikiertueelle :)

Haikeat oli jäähyväiset sekä ihmisille, että itse kaupungille. Muutama kyynelkin tuli tirautettua, ja vielä juna-asemalla tuli hetkellinen "onks pakko jos ei haluu"-hetki, jolloin teki mieli vain juosta takaisin kämpille ja jäädä sinne. Vaikka itse kämppä aika kämäinen olikin. Jotenkin sopi tilanteeseen, kun kuuntelin lentokentällä Spotifysta (offline-muodossa toki) "tähditettyjen" biisien soittolistaa, ja lentokoneen noustessa lähti soimaan Devin Townsendin Life. "My life is all that I own, and I won't let it slip away." Näinhän se menee. Ollaan siinä hetkessä, sillä se on kaikki mitä omistat. Ja niin edelleen, lässynlää ;)

Kokemus jätti pysyvän reissukärpäsen pureman, ja tällä hetkellä tuntuu hyvin todennäköiseltä, että meikäläinen lähtee katsomaan maailmaa vähän pysyvämmäksi ajaksi, sitten jossain vaiheessa kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Suomi tuntuu nyt niin pieneltä... En siis tarkoita, etten arvostaisi tämän maan hyviä puolia ja ennen kaikkea ystäviä ja läheisiä, mutta elämä on liian lyhyt siihen että sen viettäisi yhden maan rajojen sisällä. Rajat on tehty rikottaviksi, nyt tuntuu, että on vain taivas rajana kaikelle, mitä vaan voi haluta elämässään kokea! Onhan se kuitenkin ihan kiva tulla kotiin kissojen kanssa ja huomata kuinka mukavaa on vain löhnöttää sohvannurkassa tovi, ilman ajatustakaan siitä että pitäisi tehdä jotain tai mennä johonkin.

Koen kasvaneeni tässä kuuden viikon rysäyksessä enemmän ihmisenä, kuin pitkiin aikoihin. Olen oppinut asioita itsestäni ja myös katsomaan asioita eri näkökulmista, mikä on vallan raikastavaa mielelle.

Ja hei, en ole unohtanut tärkeintä! Olutpäivyri on ollut käytössä koko reissun ajan, ja vaikka muistiinpanojen ja kommenttien määrä vaihtelee (etenkin kosteiden iltojen kohdalla, hehee), niin on kyllä ollut tosi antoisaa sitäkin pitää ja etenkin maistella erilaisia juttuja. Listassa siis näkyypi päivämäärä, jolloin ko. tuotetta on maistettu, tuotteen nimi, oluen tyyppi jos on ollut helposti löydettävissä kirjoitushetkellä, sekä maistajaiskommentti. En siis ole mikään oluthifisti, kuten teksteistä näkyy, vaan nautin mistä nautin ja sillä mennään. Sydämet olen lisännyt niiden perään, joista pitänyt erityisen paljon. En jaksanut kummemmin editoida kommentteja, ovat sellaisenaan kuin alunperin olen rustannut muistiin. Jos jotain suurempia virheitä (esim. olen merkinnyt oluttyypin väärin) löytyy, niin saa - ja pitää! - heittää kommenttia. Olkaapa hyvät:

 ~~***~~

20.1 Gruut, perinteinen ale, mukavan pehmeä
21.1 Lousberg bio,belgian strong ale, lähialueelta, sitruksinen ja hedelmäinen, <3
25.1 Deugniet, luostari tripel, raikas, kevyt, todella hyvää!
Struise Pannepot, belgian strong ale, ihana! tumma suklaa, kahvi, lakritsi, ruokosokeri! NAM <3
Orval, trappisti, ihan jees
Mont des Cats, trappisti? belgian strong ale, mukavan rapsakka
Pater Lieven Bruin, tumma belgiale, pehmeä ja kahvinen, hyvää!
26.1 Gentse Strop, belgiale, vähän metallinen maku, ei kauheen hyvää
27.1 Leffe Blonde, vaalea luostariale, perus hyvää
28.1 Ename dubbel, abbey ale, blääh
29.1 Duvel, vaalea, melko perus (abbey ale?)
30.1 Ramée, tripel, abbey ale, rapeahko, sitruksinen
31.1 Grimbergen dubbel, tumma ale, hyvää!
Grolsch Krachtig Kanon, vaalea vahva (?), namia! <3
1.2 Westmalle dubbel, ihan ok
Chimay tripel, (se vaaleaetikettinen) ihan jees
Emelisse russian imperial stout, tosi tuhti ja makea, paahteinen, suklainen, nam! <3
Kompaan 39, extra stout, ihan jees, vähän tunkkainen
3.2 Hoegaarden De Verboden Vrucht, belgian strong ale, hedelmäinen, hunajainen, <3
4.2 Affligem dubbel, (abdijbier) paahtoleipäinen tuoksu ja maku, ihan hyvää :)
5.2 Gentse tripel, oli hyvää :P
7.2 Corsendonk (blonde?), perus
8.2 La Chouffe (hanasta), ihan jees mut ei mun tyylistä,
De Dolle Arabier, aika kitkerää, ei mun makuun
Ecaussines Ultrabrune, ihana tumma, kahvia ja tummaa suklaata, naminami <3
Sint Bernardus abt 12, tumma, hyvää
Struise Brouwers: Elliot Brew, Imperial IPA, Aika tuhtia, kitkerä, ihan jees mutta ei mun tyylinen.
't Gaverhopke Kriek, vaalea punainen, mukavan raikkaan kirsikkainen, hyvä
11.2 Grimbergen Winter, tumma, lakritsinen, hyvää! <3
12.2 Klokke Roeland (Het Waterhuis aan de Bierkant), tosi täyteläinen ja makea, hyvää <3
13.2 Cuveé des trolls, vaalea, melko mitäänsanomaton, mutta helppo
La Trappe Dubbel, tumma, perustrappisti, ihan jees
Delirium Red, vissiin kriek? esanssimainen kirsikan maku, ei ehkä parhaasta päästä
14.2 Grimbergen blonde, hyvä perus belgiale
Kasteel Donker, tumma, vahva, karamellinen, makea, nam <3
15.2 Tongerlo bruin, tylsähkö (hanasta)
16.2 Trappistes Rochefort 8, aivan ihana, naminami! <3
Delirium Nocturnum, tumma, tripel? NAM <3
17.2 Chimay Red, trappisti, hedelmäinen, raikas, tykkään <3
22.2 Kriek Mystic, limpparimainen, erittäin makea, hyvää oli :)
Ommegang Keizer karel, rapsakka
23.2 Westmalle tripel, hunajainen, simainen, sitruksinen, hyvää! <3
24.2 Achel Brune 8, trappisti, tumma, ihan hyvää :)
25.2 Gulden Draak quadruple, oijoi namnam! <3
26.2 Noir de Dottignies, donker, kahvinen, vähän mausteinen, tumma suklaa, ihana! <3
28.2 Gulpener WinterVrund, ihan jees, aika perus talviolut
Gouden Carolus classic, hyvää, paahteista

Loppulukemaksi jäi siis 47, ja ihan hyvä summa sinänsä kun päiviä täällä tuli täyteen 40. Noiden lisäksi tuli The Capitalissa maisteltua seuralaisten laseista myös Barbãr Bok, Watou Kapittel dubbel, Paljas Bruin, Zatte Bie sekä Triporteur from Hell. Oikein oivia olusia nekin! Tuliaisoluita kertyi 20 pullollista, joista osasta jouduin luopumaan, kun matkalaukun painoraja ylittyi. Hupsista saatana!

Tästä seurueesta seitsemän jäi Alankomaihin. Nyyh!

Tuntuu muuten siltä, että reissudarra (ja oikea darra lauantai-illan kotiinpaluukekkeröintien jälkeen) on muuttumassa flunssaksi. Do not want!