maanantai 12. marraskuuta 2012

Day 1: Vigil

Ensimmäinen päivä paikan päällä. Aamu oli kamalaa säätöä. Inhoan pakkaamista, ahdistun siitä joka kerta. "Jotain kuitenkin unohtuu..." Helka ei tykännyt metrosta yhtään, läähätti ja itki koko matkan, onneksi bussissa sitten oli vähän rauhallisemmin, vaikka ääntelyltä ei sielläkään säästytty.

No, iltapäivällä päästiin kuitenkin hommiin. Työt tehdään pareittain opiskelutoverin kanssa, ja yleensä paikalla on myös opettaja. Tänään oltiin heti kärkeen ihan vaan keskenämme, koska opea tarvittiin navetalla lehmien lypsyä opettamassa. Työnjaon kuitenkin antoi ennen aloitusta, ja huoneellakin oli ohjelappunen viikkotöitä varten.

Itse aloitin ruokkimalla punakorva- ja keltakorvakilpikonnat pakkasesta sulatetuilla silakoilla. Akvaariokaloille taas sulatettiin erilaisia planktoneita. Etenkin malawinahvenet söivät todella ahnaasti. Enpä ollut ennen tätä tiennyt että akvaariokaloillekin on saatavilla planktonruokaa, aina oon kuvitellut että sitä lasturuokaa vaan syötetään. Silakoista jäi kilppareilta jämiä, jotka vietiin sitten päivän päätteeksi koulun isoon akvaarioon (n. 1000-litrainen) isommille kaloille, jotka hotkivat kaiken alta aikayksikön.

Tämän lisäksi ruokin leopardigekkoa. Sille syötettiin tällä kertaa vain jotain mustia sirkkoja. Niitäkin siis kasvatetaan tuolla huoneella erikseen, eli ei osteta kappalehintaan jostain kalliilla. Elävät sirkat vaan heivattiin terraarioon, josta gekko sitten itse ne noukkii jos on noukkiakseen.

Ulkonakin asustelee pari kania, joille vaihdettiin vedet ja tarkistettiin että kaikki on hyvin. Pihalla vastaan tuli (oletttavasti) jonkun lähistön asukkaan ylisosiaalinen kissa, joka kovasti jutteli meille ja teki "hyppypuskuja" polviin. Kävi sydäntä särkemään, kun ei voinut ottaa sitä sisälle. Vähän jotain kinkkusuikaletta sille tarjosin, minkä se söikin todella ahnaasti. Reppana oli ihan nälissään :( Toivon todella, että sen koti oli jossain lähellä. Turkki oli kuitenkin kunnossa ja kissa muutenkin ihan terveen painoinen, joten en niin paljon huolehtinut sen kunnosta.

Enemmänkin kyse oli omasta moraalista, en vain ymmärrä, miten jotkut uskaltavat antaa kissojensa pyöriä vapaina pitkin maita ja mantuja tietämättä yhtään missä ne menevät? Sen ymmärrän, jos joku päästää kissat pihalle jaloittelemaan kun itsekin on kotona ja pihan lähellä ns. vahtimassa. Itse en kyllä sitäkään uskaltaisi. Valjaissa on hyvä ulkoiluttaa, siinä tulee itsellekin sentään vähän liikuntaa, vaikkei olekaan rinnastettavissa koiran ulkoilutukseen.

Huomenna aamulla taas puuhastellaan päivähommien parissa klo 06 eteenpäin. Jaiks!

Ainiin ja meillähän ei ole omaa jääkaappia (yleisen tilan jääkaappiin ei uskalla viedä, kuten edellisessä viestissäkin jo totesin), joten viikko pärjäillään iltapalana hedelmiä, pähkinöitä ja suolakeksejä... Koulun ruokasta kuitenkin saa aamupalaa, lounasta ja päivällistä, joten kyllä näillä yhden viikon elää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti